Salaisuus!

Minulla on salaisuus, josta vain muutama harva tietää. Koska tämä salaisuuteni on jo niin lähellä, olen päättänyt uskaltaa jakaa sen teidän kaikkien kanssa, ja tehdä salaisuudestani julkista.

Unelmia pitää olla, ja niitä pitää tavoitella! Jos jotain voi tehdä, se pitää tehdä NYT, ettei tarvitse murehtia asiaa sitten kun se enää ei ole mahdollista. Kadun menneisyydestäni muutamia asioita, joita en ole toteuttanut, jotka kalvaavat mieltäni edelleen, mutta toki olen saanut toteuttaa paljon asioita, joista olen unelmoinut kun olen vain uskaltanut ottaa askeleen ja olla rohkea! Rohkea aion olla myös tasan viikon kuluttua, sillä kotiini saapui noin kuukausi sitten tälläinen kutsu:

Viikon päästä siis raadan hikihatussa Tampereella, poliisiammattikorkeakoulun pääsykokeissa. No niin, nyt se on sanottu, paljastettu, tehty siitä julkista, HUI! Testit ovat koko päivän mittaiset ja luvassa on ohjeiden perusteella psykologiset testit, kunto-osio sekä kirjallinen koe, joka pitää sisällään tutkintokielen kokeen. Arvatkaa vaan jännittääkö, no JOO!

Tämä haave on ollut minulla jo lapsuudesta asti. Kukapa sitä ei olisi haaveillut poliisin ammatista? No vuodet kuitenkin veivät eteenpäin ja aika kului. Haave hautautui, tuli opiskeltua ihan jotain muuta ja työelämä ja se pirun arki vei vaan mukanaan. Lisäksi painoa kertyi muutama kymmenen kiloa liikaa vuosien varrella, joten unelma katosi. Kunnes, tämä pirun 30-kriisi nosti päätään, tuli mukaan ISO elämänmuutos, pudotetut kilot ja haave, unelma nosti taas päätään. Ehkä sittenkin? Olenko liian vanha? Onko se minun juttuni? Pystynkö siihen?

Mieli on täynnä epätodellisia kysymyksiä ja pohdintoja. Ennen kaikkea tämä ikäni saa päähäni kysymysmerkkejä, olenko sittenkin liian vanha tähän kaikkeen? Alku haastattelun tehnyt poliisisetä kuitenkin nauroi pohdinnalleni olenko liian vanha, ja totesi että mitä vielä, parhaassa iässä. Ehkä elämänkokemuksestani ja eletyistä vuosista on hyötyä, ja ainakin tiedän suhteellisen realistisesti millaiseen hommaan olen hakemassa: pitkiä työpäiviä, haasteellista asiakaspalvelua...

Haluankin sanoa teille kaikille, tavoitelkaa unelmianne, älkää antako niiden kuolla! Minä en ainakaan halua herätä miettimään kymmenien vuosien päästä ja jossitella, mitä elämä olisi voinut olla! Minä elän elämääni tässä ja nyt, ja tavoittelen unelmiani! Tehkää tekin niin, ei anneta haaveiden kaatua!

Se miten tässä unelman tavoittelussa käy, nähdään kevään kuluessa. Lopputulos on minua tyydyttävä, vaikka putoaisin ensimmäisessä kunto-osiossa tai en pääsisi toiseen vaiheeseen, pääasia on että minä olen yrittänyt, uskaltanut ja toteuttanut haaveeni. Toki on myönnettävä, että mitä lähemmäs ensi keskiviikko saapuu, sitä enemmän toivon ja unelmoin ajatuksesta että läpäisisin testit ja kirjalliset kokeet, mutta ei elämäni ja maailmani siihen kaadu jos näin ei tapahdukkaan. Mutta kaikki aikanaan, nyt eletään tätä, unelmaa ja murehditaan tulevasta myöhemmin. 

Toivottavasti kukaan ei nyt kauhistunut, järkyttynyt tästä pienestä salaisuudestani, vaan pidätte kaikki minulle peukkuja ensi viikolla kun uurastan pääsykokeissa. Ja muistakaa, koskaan EI ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan, se ensimmäisen askeleen ottaminen tässäkin asiassa on se vaikein...