sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Parveke KESÄkuntoon!

Nyt oli aika heittää orvokit biojätteeseen, ja suunnata kohti Plantagenia. Parveke vaati ehdottomasti päivityksen kesälle 2012, ja nyt siellä kelpaa istuskella ja nauttia auringosta. Meidän parvekkeelle aurinko tosiaan paistaa koko päivän, silloin kun on paistaakseen. Päivittäin on siis kasteltava, joten nyt valitsin osan kasveista niin, että pärjäävät päivän tai jopa kaksi ilman vettä. Mutta tältä näyttää meidän lisähuone kesällä 2012:

Kyllä tässä kelpaa aamukahvit nauttia!

Marketta on hyvä valinta, ja niin kesäinen!

Kyllä mansikka pitää olla joka parvekkeella, ja satoakin päästy jo maistamaan!
Pienen pieni tomaatti
Kasvimaalta löytyy mm. sipulia ja basilikaa...

 Parvekelaatikoihin on laitettu samettiruusuja sekä erilaisia kivikkokasveja, joiden pitäisi kestää hyvin auringon paistetta, katsotaan sitten miten käy...

Tämä on joku äidin yllätysruukku, lopputulos selviää myöhemmin...
Ja maisema näytää tosiaan tältä, tänään ei niin aurinkoista, mutta leppoisa sunnuntai joka tapauksessa!
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 9. kesäkuuta 2012

BodyPump 82, mikä fiilis!

Vihdoinkin myös kotisalillani, Huhtarissa, on vaihtunut uusi BodyPump ohjelma, johan sitä vanhaa kerettiinkin veivata lähes kyllästymiseen asti. Eilen, rankan työviikon jälkeen suuntasin sitten salille, ja pääsin vihdoin testaamaan uuden ohjelman, ja se on kyllä paras ohjelma aikoihin!

Biisilistalta löytyy tämän päivän hittejä kuin myös muistoja vuosien takaa. Varmasti jokaiselle jotakin!



Musiikista vielä, että varmasti tästä ohjelmasta jokainen löytyy ne omat suosikkinsa ja inhokkinsa, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotain. Ainakin minulle, on tosi tärkeää että musiikki vie mennessään ja monesti siitä saa sen extra-draivin päälle, että jaksaa vielä muutaman toiston.

Muutama sananen itse ohjelmasta.
- Alkulämmittely tuttua toistoa, hieman ehkä liikaa entisen ohjelman mukainen ja liian nopea, mutta tähänkin varmasti tottuu, kun on enemmän toistoja takana
- Kyykyt perus meininkiä, uskalsin jopa lisätä painoja, ja ei tuntunut edes pahalta :)
- Rintabiisin tein myös ennätyspainoilla, uskalsin kuunnella ohjaajaa, joka näin kehotti tekemään! Punnerrukset loppuu on aina piristävä lisä!
- Selkäbiisi on omasta mielestäni viime kertaista rankempi, mutta kuukauden kuluttua mielipide voi olla toinen! Tuttua meininkiä maastavetojen, rinnalle työntöjen ja kulmasoutujen osalta.
- Ojentajissa ei käytetty lainkaan tankoa, mikä on aina iso plussa, niin ei tartte puristaa koko tuntia rystyset valkoisina. Muutenkin oli kivaa vaihtelua hieman circuit-tyylinen ratkaisu. Toimii!
- Hauis on aina yhtä paha, vaikka nyt biisi oli viime kertaista lyhyempi!
- Olen aina inhonnut askelkyykkyjä, ja inhoan toki edelleen, mutta tämän ohjelman ehkä parasta antia oli juuri askelkyykky-biisi! Mahtava pomput loppuun sai sydämen todella hakkaamaan!  Ja biisinä vielä:
- Olkapää-ohjelma muistuttu tosi paljon viime kertaista, mutta ehkä aavistuksen helpompi
- Vatsalihakset myös tuttua toistoa
- Venyttelyt loppuun ja siinä se oli! Hiki virtasi ja paita kastui, mutta hauskaa oli! Huomenna uudestaan!

Olen jo muutaman viikon ajan yrittänyt metsästää uusia kenkiä, sillä entiset alkavat sanoa sopimuksen irti. Löytyisikö ehdotuksia, jos käyttö on pääasiassa pumppia ja salia? Nämä ainakin miellyttivät silmää:
Kuva Heppo
Ehkä suuntaankin kulkuni kaupungille, etsimään kenkiä ja nauttimaan auringosta! Leppoista viikonloppua!