torstai 26. tammikuuta 2012

Raakasuklaata testaamassa

Joulupukki toi lahjaksi paketin Cocovi-raakasuklaata, joten vapaapäivänä sitä piti tietenkin kokeilla. Ja onhan joulusta jo aikaa kuukauden verran, niin pitäähän ne lahjat käyttää! Raakasuklaata olin maistanut yhden ainoan kerran, ja siitäkin oli jo tovin verran aikaa, joten rohkein mielin testaamaan! Mainittakoon tähän vielä, että olen todellinen suklaaholisti, joten innokkain mielin lähdin testaamaan tätä terveelliseksi mainostettua suklaata.


Paketista löytyy siis valmiina kaikki tarvittava. Ja plussaa siitä, että muotitkin on valmiina, joten niitä ei tarvitse ostaa erikseen tai etsiä jotain vanhoja muotteja kaapin kätköistä. Joten pakkaus auki ja hommiin. Ensin kookosöljyn lämmitys ja sitten sekaan Agave-siirappi ja sekoitusta. Sitten sekaan pussista valmiina löytyvät suklaan aineet, eli
- Kylmäpuristettua kaakaovoita
- Lucuma-jauhetta
- Raakaa kaakaojauhetta
- Maca-jauhetta
- Himalajan suolaa

Sekoitetaan kaikki ja lämmitetään vesihauteessa, jotta massasta tulee juoksevaa, eli sulaa suklaata.

Mainittakoon, että taivaallinen tuoksu täytti tässä vaiheessa kodin!!!
Pakkauksesta löytyi myös pussillinen Goji-marjoja, joten nämäkin vain mukaan seokseen ja valmis! Aikaa tähän meni siis n. 5 minuuttia.

Sitten vaan valmis massa muotteihin ja jääkaappiin.

Voiko suklaan, jonka pitäisi olla vielä terveellistä, valmistaminen olla näin helppoa? Ilmeisesti voi!

Lopputulos maistui...raakasuklaalta :) Olen siis oikea suklaaholisti, ja Fazerin sininen (tai ihan minkä merkkinen vaan) menee helposti lähes yhdellä istumalla, joten myönnettäköön että ei tämä raakasuklaa oikein saa kannatusta. Tosin, nyt on menossa terveellisempi tammi-helmikuu, ja suklaan syönti on lähes pannassa, joten saa tällä makeanhimon tyydytettyä, mutta ei tästä suosikkia saa, valitan. Maku on mielestäni liian "vahva" ja kaipaan enemmän makeutta, siis sokeria. Ehkä tästä saisi parempaa hieman tuunaamalla, esim. joukkoon jotain muuta kuin Goji-marjoja, ja tilkkanen sokeria, pähkinöitä, raastettua appelsiinia, vaniljasiirappia ym.

Makuasioista ei toki kannata kiistellä, ja miehelleni nämä maistuivat vallan hyvin. Tänään ei ollut jäljellä kaapissa kuin muutama suklaa :) Taidankin tehdä näitä hänelle ja herkutella itse "aidolla" suklaalla, jääpä enemmän minulle!

torstai 19. tammikuuta 2012

LOMA, aina mielessä!

Tuulee ja pyryttää, ja kamalan kylmä! Jos Helsingissä oli talvella kylmä mereltä puhaltavan tuulen johdosta, on se aivan yhtä kylmää täällä Lappeenrannassakin. Me asutaan Pikisaaressa, ja voin kertoa että täällä tuulee aina.
Lunta riittää!
Satama odottelee kesää ja laivoja, hetken kestää...
Näin keskitalvella on ihana haaveilla tulevasta kesästä, ja ennenkaikkea Lomasta. Tulevana viikonloppuna olisi Helsingissä Matkamessut, joissa on tullut useana vuonna käytyä, mutta nyt menee viikonloppu töissä, joten ehkä sitten ensi vuonna. Onneksi kuitenkin on internet, ja lähes kaikki messutarjoukset löytyy netistä, ja ehkä vielä parempiakin tulee vastaan surffaillessa. Mutta mihin sitten ensi kesänä suuntaisi?

Kesällä 2010 kiertelimme vain Suomea ristiin rastiin. Tuli käytyä Savonlinnassa syömässä lörtsyjä, Joensuussa pelattiin golfia, Punkaharjulla ihailtiin kansallismaisemaa ja Turussa nautittiin merellisestä tunnelmasta. Itse ainakin pidän kotimaan matkailusta, ja sitä on varmasti luvassa tulevanakin kesänä.
Kesällä 2011 kiertelimme taas Suomea. Katseltiin kansallismaisemia Kolilla, nautittiin tunnelmasta Kuopion torilla ja hurviteltiin Tampereella. Lisäksi äkkilähdöllä pitkä viikonloppu vietettiin Riikassa, joka osoittautui erinomaiseksi kaupunkikohteeksi, ja sopi hyvin muutaman päivän lomalle.

Riikasta mieleen jäi upea vanhakaupunki.

Ja tietenkin huikea Jurmala. Siellä tuli tunne, että olisi jossain ihan muualla kuin tunnin lentomatkan päässä kotoa. Meille sattui myös loistava ilma, lämmintä n. 20 astetta ja pieni tuuli, joten oli ihana tallustella rannalla ja nauttia tunnelmasta.

Mutta mihin siis kesällä 2012? Vaihtoehtoina on Suomessa Kuopio ja Oulu, ja syksyllä sitten Leville ruskaretkelle. Euroopassa kiva olisi käydä Puolassa esim. Krakova vaikuttaa kiinnostavalta. Saksa olisi aina hyvä vaihtoehto ja Berliinissä varmasti paljon nähtävää. Mutta myös esim. Lontoo voisi tulla kyseeseen. Vaihtoehtoja on siis liikaa. Joten nyt etsimään loistavaa tarjousta ja ehkä jo huomenna kesän matkakohde on selvillä. Ja niin, olisihan tässä toki ennen kesälomaa talvilomakin...mitäs sitten keksisi?

Mukavaa loppuviikkoa kaikille, ja ajelkaahan varovasti!!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ressin karkoitusta?

Se hiipii aina niin yllättäin. Eilen kaikki oli vielä hyvin, ja kuin salama kirkkaalta taivaalta se iskee. Järkyttävä ressi! Tuntuu kuin koko maailma kaatuu päälle, ja ainakin kaikki maailman huolet ja murheet kasaantuvat juuri MINUN harteille. Tuntuuko tutulta? Tuntuu, että aika ei riitä mihinkään ja olo tuntuu ihan turhalle, onko missään mitään mieltä?

Tältä tuntuu aina välillä, myönnettäköön! Viimeiset kuukaudet ovat olleet muutoksia täynnä, ja ressiä on ollut havaittavissa paljon aikaisempaa enemmän. Mutta onneksi olen löytänyt hyviä lääkkeitä ressin karkoitukseen. Joskus nämä lääkkeet auttavat huonommin, toisinaan taas paremmin.

Lääke numero 1: LIIKUNTA
Liityin sitten vastoin omia periaatteita viime kuussa liikuntakeskuksen jäseneksi, ja maksan siitä liikuin tai en. Mutta nyt liikunta on vallannut kalenterini, ja enää ei ole vain miehen hikisiä urheiluvaatteita saunan lauteet täynnä. Yritän käydä ryhmäliikuntatunneilla n. kolme kertaa viikossa, ja suosikkejani ovat ehdottomasti vatsa-pakara tunti sekä kaikille tuttu Body Pump-tunti. Ja se tunne liikunnan jälkeen, WAU! Kun sen tunteen aina muistaisi kun pitää lähteä liikkumaan, sillä se lähteminen on aina kaikkein vaikeinta, vai mitä?

Lääke numero 2: Lukeminen
Lukeminen kannattaa aina, vai miten se meni? Kirjahyllyt ovat jo aikoja sitten täyttyneet, ja lisää pitäisi ehdottomasti päästä hakemaan Ikeasta, tietenkin. Koska nyt ei vaan voi ostaa uusia kirjoja, tilan puutteen vuoksi, on ollut pakko turvautua Lappeenrannan kirjaston antimiin, ja kerrankin olen positiivisesti yllättynyt. Valikoimasta on tullut vastaan todellisia helmiä vuosien takaa, ja uutuuskirjojakaan ei tarvitse jonottaa kuukausi tolkulla. Loistavaa.
Lukemisen avulla pystyy hyvin irtautumaan arjen keskeltä ihan minne vain itse tahtoo. Itse luen paljon sota-ajan tarinoita varsinkin naisten näkökulmasta kirjoitettuja, sekä kevyitä jenkki-draama-kirjoja sekä kotimaisia jännityskirjoja. Lemppareita kotimaisista mm. Lehtolainen, Soininvaara ja Remes. Nyt pöydältä löytyy Katja Ketun Kätilö-kirja, josta fiilikset ovat vielä hieman ristiriitaiset.

Lääke numero 3: Ruoka
Hyvä ruoka, parempi mieli? Kokkaaminen on yksi parhaimmista ressin poistajista, ehdottomasti. Leipominen varsinkin saa mielen lepäämään, ja taikinasta huomaa heti jos sitä on kohdeltu kaltoin. Olen nimittäin aika monta pullataikinaa kaatanut roskiin, koska niitä on ressin pyörteissä vaivattu aivan liikaa. Mikä sitten on hyvää ruokaa? No mielestäni ihan kaikki! Hyvästä aamupalasta ei nimittäin voi tulla huonopäivä! Tänää meillä nautittiin aamiaiseksi kahvia, appelsiinimehua, mango-smoothieta (itsetehtynä) pekonia, paistettuja munia sekä jugurttia. Lisäksi tuorepuuroa, joka on oivallinen eväs myös työpäivään:
- puurohiutaleita
- maustamatonta jugurttia
- ananasmurskaa
- omenaa, banaania, päärynää (mitä vain löytyy)
- mausteeksi hieman hunajaa/sokeria
Kaikki aineet vaan sekaisin, ja jääkaappiin "hautumaan" yön yli. Toimii!

Tässä oma Top 3 ressin karkoitukseen.  Toki esim. tulevan kesän ajattelu ajaa ressiä pois aika tehokkaasti. Tässä muutama tunnelma kuva viime kesältä. Ihanaa viikkoa kaikille!
Helsinki kesä 2011
Lappeenranta kesä 2011


maanantai 9. tammikuuta 2012

Rintheessä

Olettekos huomanneet Ylellä tänään alkavan uuden kotimaisen sarjan?
Sarja on Rintheessä, ja se kuvaa sesonkityöntekijöiden arkea Levillä yhden kauden ajan. Sangen mielenkiintoista.

Täältä löytyy linkki uusimpaan jaksoon ja muitakin otoksia alkavasta sarjasta.
Itse Levillä yhden kauden työskennelleenä on tietenkin pakko alkaa katsomaan sarjaa,
ja ensimmäisen jakson perusteella voi sanoa, että ei se meno ole kauheesti omista ajoista tainnut muuttua :)

Itse työskentelin Levillä yhden kevätsesongin vuonna 2006, ja työpaikkana oli Hotelli Levitunturi. Kevät oli vaihtelua edellisille vuosille, jotka olin vuodesta 2003 alkaen viettänyt Saariselällä, Tunturihotellissa. Kevät toi siis tullessaan paljon mielenkiintoisia työjuttuja, ja tapasin paljon mahtavia ihmisiä, joten mukavia muistoja jäi, ja niitä on aina mukava muistella. Rankkaa työ Lapissa toki on; pitkiä 12 tuntisia työpäiviä, muutaman tunnin yöunia ja tietenkin armotonta biletystä, ja jatkoja aamuun asti. Ei musta siihen hommaan taitaisi enää olla, mutta kivaa se oli silloin 20-vuotiaana.

Nyt pitää nauttia talvesta täällä Lappeenrannassa, ja nyt tuntuu lunta tosiaan riittävän. Huoltoyhtiö on näemmä unohtanut meidän kerrostalon, ja lumitöitä ei ole tehty reiluun vuorokauteen. Onneksi on edes yksi autokatospaikka, joten ei tartte jatkuvasti putsata autoa. Mutta nyt on ainakin lunta, ei tarvi kenenkään valittaa, eihän?


Viikonloppuna herkuteltiin itsetehdyillä hampurilaisilla, ja pakko jakaa kuva, koska burgereista tuli vaan niin hyviä. Sämpylät ostin valmiina kaupasta, mutta pihvit on tehty itse. Luomu naudan paistijauhelihaa ja paljon mausteita, nam. Lisäksi salaatti, tomaattia, pekonia, salsaa ja smetanaa, tosi kevyttä :) No eihän näitä onneksi joka päivä tule nautittua, joten pieni herkuttelu sallittakoon.

Pirteää viikkoa kaikille, liikkukaahan varovasti!