tiistai 20. joulukuuta 2011

Projekti piparkakkutalo

On taas se aika vuodesta, kun kuumalla sokerilla kiroillessa polttaa sormet, pilaa paistinpannut ja saa aikaa parisuhdekriisin, mutta selvittiinhän siitä sittenkin...
Kuten aikaisemminkin mainitsin, on meillä jo muutamana vuotena ollut tapana tehdä vanhemmille piparkakkutalot jouluksi, ja perinteestä ei poikettu tänänkään vuonna.

Projekti alkoi siis eilen, jolloin paistoin ja koristelin palaset.
Omasta mielestäni parasta koko tässä jutussa on ehdottomasti palasten koristelu! On ihana ostaa erilaisia karkkeja, sommitella mielessään miten karkit asettelee, ja lopputulos on sitten kuitenkin ihan toista :) Niin myös tänä vuonna.

Talot kuitenkin saatiin koottua ja ainakin vielä ovat pystyssä...katsotaan tilannetta sitten uudestaan aamulla. Tässä muutama kuva lopputuloksista:
Voi taas olla hieman ylpeä itsestään, että sai kokoon kaksi ihan OK näköistä taloa, ilman suurempia kriisejä, ja uskon että talojen uudet omistajat pitävät lopputuloksesta, sillä taas kerran ajatushan se on tärkein. Ja myönnettäköön, ehkä tässä vesisateen keskellä tuli edes hetken ajan jouluinen fiilis taloja kootessa.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Mustaa joulua?

Sinne meni sitten nekin lumet, pah!
Vettä sataa jo kolmatta päivää, ja lähes kaikki lumet ovat kadonneet maan uumeniin.
Taitaa siis tulla musta joulu, ainakin jos ennustuksiin on uskominen.

No joulumieli pitää sitten etsiä jostain muualta kuin lumesta ja pakkasesta. Mutta mistä?
Töissä tuntuu olevan nyt niin kiire, että päivät vierähtävät helposti 10 tuntisiksi, ja kotona ei saa juuri mitään aikaseksi. Viikon päästä on joulu, ja vielä tuntuu olevan moni asia tekemättä, mutta mutta...
Ainakin lahjat on nyt ostettu, vain kaksi lahjaa puuttuu, mutta ne toivottavasti teen itse,
ja suurinosa lahjoista saanut myös kauniin kuoren ympärilleen.

Aikaisemmin taisin mainita, että olisi mukava ostaa paikallisia tuotteita lahjaksi, ja voin paljastaa, että tästä löytyy ainakin yksi paikallinen tuote, joka päätyy pakettiin. Kalenteri on aivan ihana, ja kuvat on otettu ympäri kaupunkia. Kalenterissa on joka kuukaudelle vanha kuva, ja sitten kuvattuna myös samasta kohdasta kuva tältä vuodelta. Aika hauska idea, samanlaisen voisi mielestäni toteuttaa useastakin kaupungista. Itse saimme viime vuonna vastaavan kalenterin lahjaksi, ja siitä taisi tulla yksi suosikkilahjoistamme.
Mutta nyt on jatkettava ahertamista. Lista ennen joulua on vielä pitkä...luvassa ainakin:
- piparkakkutalojen tekoa
- itsetehtyjä öljyjä ja maustesekoituksia
- vähän suklaaherkkuja, ja ehkä vähän enemmän suklaaherkkuja. Ihania ideoita jouluksi ja muutenkin löytyy Dansukkerin sivustolta, NAM.

Jouluista viikonloppua kaikille!


perjantai 9. joulukuuta 2011

Lunta ja pakkasta

Jokos teillä on lunta maassa?
Täällä ainakin on nyt maa valkoinen, pakkasta ilmassa ja ulkona näyttää ihan talvelle, niin kuin kuuluukin. IHANAA! Pakkasta ei ole onneksi ollut kuin muutamia asteita, mutta tuuli, joka tuntuu tuivertavan lähes joka päivä, tekee ilmasta aika kylmän tuntuisen.

Päivät tuntuvat menevän nyt niin vauhdilla. Töissä on omat kiireet, ja sitten pitää tasapainoilla kodin ja harrastusten välissä, ja sitten vielä ne joululahjat ja askartelut. Mistä sitä aikaa taas löytäisi? Joululahjoista on ostettu noin puolet, edessä taitaa olla vielä ne vaikeimmat. Jotain olisi tarkoitus tehdä itsekkin, ainakin jotain herkkuja: suklaata ja mausteöljyjä, niistä lisää myöhemmin...Piparkakkutalojakin olin suunnitellut tekeväni, katsotaan nyt riittääkö aika. Ollaan jo muutamana viime vuotena tehty talot lahjaksi vanhemmille, ja tässä hieman muistelukuvia toissa vuodelta. Katsotaan mitä tänä vuonna keksitään...

Tänä vuonna taas voisi keksiä jotain erilaista. Kivoja ideoita talon rakentamiseen löytyi täältä. Mutta eihän se ulkonäkö ole tärkeintä, vaan ajatus siitä että on oikeasti tehnyt jotain ihan itse.

Mukavaa viikonloppua kaikille. Tämä tyttö suuntaa Kouvolaan, ja edessä on toivottavasti mukava viikonloppu rakkaiden ystävien kanssa kotiseuduilla. Sunnuntaina jos vielä kerkeisi piipahtamaan Linnoituksen joulumarkkinoilla, olisi viikonloppu aika täydellinen. Ja hei, enää 15 yötä jouluun.