perjantai 24. toukokuuta 2013

Erilainen viikko!

Heipparallaa kaikille ja mahtavaa perjantaita!
Se ois taas viikonloppu edessä, päivät vaan katoavat johonkin, ja ensi viikolla on jo kesäkuu! Säätiedotuksen mukaan ensi viikolle onkin luvassa taas mukavia kesäisiä ilmoja, joten niitä odottaen...

Tämä viikko on treenien osalta ollut hieman poikkeuksellinen. Maanantaina kävin ystävän suosituksen perusteella elämäni ensimmäisellä kahvakuula-tunnilla. Toki kahvakuulat ovat tulleet tutuiksi X-methodin ja Bootcampin parissa, mutta en ole koskaan aiemmin käynyt ihan oikealla kahvakuula-tunnilla. Ja hyvä että menin! Ohjaaja taisi sanoa tunnin alussa, että 70 % jää lajiin koukkuun, ja minä kyllä kuulun tuohon prosenttiosuuteen. Tosi tehokas 45 minuutin treeni, sykkeet korkealla ja ihan perus liikkeitä, toimii! Menen ehdottomasti uudestaankin!

kuva täältä
Tiistaina sitten salitreeni, koska työpäivä venyi ja en ehtinyt mukaan X-methodin pariin. Keskiviikkona kävin sitten pitkästä pitkästä aikaa treenaamassa aamulla Bodypumpin parissa. Edellisestä kerrasta on varmasti yli kaksi kuukautta, ja siltä se tuntuikin. Taidettiin mennä ohjelmaa 85? ja ihan hauskaahan se oli. Aikaisemmin liputin täysillä ryhmäliikuntatuntien ja varsinkin Bodypumpin nimeen, mutta jotenkin siitä on mennyt maku. Mielummin teen treenin salilla, mutta ehdottomasti mukavaa vastapainoa, ja kyllä noilta ryhmäliikuntatunneilta saa sitä energiaa ohjaajasta ja musiikista, sekä kanssa treenaajista!

Eilen lepopäivä ja tänään oli tarkoitus vetää viimeinen X-method treeni tälle keväälle! Noh, kukaan ei sitten ilmoittanut aikataulumuutoksesta ja tunti olisi alkanut 20 minuuttia normaalia myöhemmin. Aika lyhyt aika, mutta kun olin tullut paikalla niin että kerkeän lämmitellä juoksumatolla ennen tunnin alkua vartin verran, venyi odotus kohtuuttoman pitkäksi. Murinaa aiheutti se, että kukaan ei tästä muutoksesta ilmoittanut, vaan kuulin ohimennen asiasta. En siis jäänyt odottamaan tunnin alkua, vaan päätin tehdä salilla oman treenin! Mukaan sain treenikamukseni ihanan ystäväni, joten treenistä tulikin ihan toimiva. Olkapäitä, ojentajia ja vähän hauista + vatsoja ja punnerruksia. Saatiin vielä yhtä aikaa salilla olleilta treenaajilta hyviä vinkkejä takaolkapäihin ja hieman tekniikkatsekkausta. Ihanaa, että joku viitsii oikeasti näyttää uusia liikkeitä ja korjata tekniikkaa. Kiitokset oli kyllä kohdallaan!

kuva täältä
Huomenna sitten vuorossa jalat, ja siinä se viikko olikin! Sunnuntaina ja maanantaina viettelen vapaapäiviä, ansaittuja sellaisia, joten tarkoitus on vihdoin ja viimein avata se pirun golfkausi. Odotan innolla, ja pelkään kauhulla kuinka paljon tekniikkaa joudutaan korjaamaan. No siitä lisää sitten ensi viikolla!

Toivottavasti siellä viikko on sujunut mukavissa merkeissä ja viikonlopulle luvassa jotain kivaa ja piristävää! Niin, ja tietenkin sitä aurinkoa!
Ihanaa viikonloppua!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kesävaatteet kasvaneet?

Mainiota maanantaita kaikille! 
Toivottavasti ootte saaneet levätä viikonloppuna ja nauttia mahtavasta ilmasta, ja palvoneet aurinkoa minunkin puolesta! Ilmat ovat nyt ihanat ja aika kaivaa kaapista kesävaatteet esille. Haudataan varastojen uumeniin pitkähihaiset paidat ja housut, sekä villapaidat ja takit, nyt on aika hameiden, shortsien ja toppien, eikös?

Näin ajattelin itsekin viime viikolla ja aloin etsimään kaapista kevyempiä vaatteita. Kuinkas sitten kävikään! Mun vaatekaapissa ei oikeasti löytynyt mitään kesäisiä vaatteita! Tai siis olihan niitä vaikka kuinka paljon, mutta eihän niistä mikään istunut päällä. Paidat olivat löystyneet vuoden aikana ja hameet putosivat päältä.

Tämä on taas niitä hetkiä, kun oman muutoksen tajuaa konkreettisesti. Tässä matkan varrella omaan, uuteen kroppaan on jo niin tottunut, että välillä tämän muutoksen unohtaa täysin. Edelleen on tilanteita jolloin vaatekaupassa etsin kokoja L ja XL, jotka viime vuonna olivat täyttä totta. Välillä pitää nipistää itseään, että voi oikeasti ottaa kokeiluun kokoja M ja jopa S, ja vaatteet oikeasti mahtuvat päälle.

Hyvänä esimerkkinä viime kesänä ostamani hame. Ihana Espritin musta polvipituinen, rento hame, joka viime kesänä meni päälle juuri ja juuri, kun sen nosti tarpeeksi korkealle vyötärölle, jolloin taas hame oli aivan liian lyhyt. Jalat eivät todellakaan näyttäneet hameessa hyvälle, ja tiedätte varmaan sen tunteen kun reidet hankaavat kiinni toisissaan. Noh, korkeat odotukset viime viikolla hameen osalta, että hei nythän se varmaan sopii mulle loistavasti. Koko siis 42, ja tässä tilanne NYT:

HAH, hame suorastaan putoaa päältä, ja vaikka sen laskee kuinka alas lantiolle, ei se kestä päällä mitenkään. Hame on ihana, ja en tietenkään tahtoisi sitä heittää pois, mutta kun koko kauppareissun ajan pelkää että kohta se hame valahtaa alas kaikkien nähden, on aika todeta että hei, tää ei oo enää mun!

Rahavarannot ei oikeasti riitä uusimaan koko vaatevarastoa kerralla, vaikka kuinka ihanaa se olisikin, joten uusia investointeja on tehtävä harkiten ja vähän kerrallaan. Viikonloppuna löysinkin sitten lähes vastaavan hameen ja pirteät shortsit. Ja tähän voin todeta, että shortseja en oo jalassani pitänny lähes koskaan, ja hei nythän ne jopa näyttävät ihan kivoilta. Tässä kuvat shoppailuista:



Ja hei, katsokaas mitä kokoa uusi kesähameeni on, kokoa S! Mä en varmaan koskaan oo ollu kokoa S ja nyt se taitaa olla totista totta. Uskomatonta, mutta uskoa se pitää! On se kroppa tainnut muuttua tässä vajaan vuoden aikana aika tavalla, pitää se vaan uskoa. Ja voin kertoa, paluuta kokoon L, XL tai 42, EI enää ole!

Ihanaa viikkoa kaikille, toivottaa Hanna, joka mahtuu koon S hameeseen, aika siistiä :)
Tästä on hyvä lähteä jatkamaan tätä, toivottavasti aurinkoista ja kesäistä viikkoa!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Oman elämäni aakkoset!

Jostain tuli vastaan postaus "oman elämän aakkosista", joten taidan minäkin ne tänne kirjoitella, mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi, ainakin yritetään. Ehkä tämän myötä kerron taas jotain enemmän itsestäni ja siitä millainen ihminen minä oikeasti olen...ja koska osa kirjaimista oli vaan niin vaikeita, on ne jätetty luettelosta pois, tämä vain selvennykseksi jos epäilette että en osaa aakkosia :)

A. Aamut, rauhallisia, kiireettömiä! Olen ehdottomasti aamuihminen ja herään mielelläni aikaisin, on sitten koko pitkä päivä aikaa touhuilla...aamuun kuuluu ehdottomasti iso kuppi kahvia ja tietenkin yhdistelmä puuro+raejuusto, niillä lähtee päivä käyntiin
B. B-vitamiini yksi monista vitamiineista joita tulee päivittäin nautittua
C. hah, tähän voisi antaa saman vastauksen kuin edellä, mutta laitetaan tähän että Cheek, jonka keikalla tuli vierailtua viime viikonloppuna! Toimii!
D. ...(naurua) tylsä kuin olen, vastataan tähän että D-vitamiini, purkista tai tietenkin mieluiten auringosta nautittuna, kesää siis todellakin odottaen!

E. Elämä on oikeesti aika ihanaa, kun vaan antaa sille mahdollisuuden ja osaa nauttia siitä, mitä sitten tuleekin vastaan...

F. tähän ei voi sanoa muuta kuin FUSTRA, joka auttoi minua tähän pisteeseen jossa olen nyt! Ei kaipaa varmaan hirveesti selittelyitä, tai jos niitä kaipaatte selatkaa vanhempia kirjoituksia...
G. GOLF, laji jota tahtoisin palavasti osata pelata paremmin ja toivon, että minulla riittäisi aikaa ja rahaa tämän lajin harrastamiseen...katsotaan nyt sitten millainen golfkesä tulevasta kesästä tulee...

H. Hemmottelu, sitä pitää olla arjessa ja se on monesti aivan niitä pieniä asioita ja juttuja! Hemmotteluun voi kuulua vaikka pala maukasta suklaakakkua...


I. Isä <3 tärkeä ihminen elämässäni, ihan huippu tyyppi!
J. Juokseminen, viha-rakkaussuhde lajiin, mutta huomaan nykyään juoksevani enemmän kuin koskaan ennen, ja aamulenkit vaan toimivat ja antavat uskomattoman paljon energiaa koko päivään
K. Kuntosali, toinen kotini, joka antaa valtavasti voimaa arjen keskellä! Salilla tulee vierailtua 4-5 kertaa viikossa, joten työpaikan ja kodin jälkeen paikka missä vietän paljon aikaa...
L. Lepo, äärettömän tärkeää ja välttämätöntä!
M. Maailma, avoinna ja täynnä mahdollisuuksia!
N. Naisellisuus, pieniä asioita, parhaiden puolien korostamista. Pitää olla ylpeä itsestään ja siitä mitä on!

O.Onni
+

P. Päikkärit, välillä välttämätön paha! Puoli tuntiakin silloin tällöin auttaa kummasti ja olo piristyy, toisinaan taas se puolikin tuntia voi muuttaa koko loppupäivän suunnitelmat, kun ne päikkärit vaan venyy ja venyy...
Q. Quotes about life, ja kuva kertokoon kaiken!
kuva täältä
R.Ruoka, välttämöntä ja tarpeellista, joka päiväistä! Välillä tavallista arkimättöä, tietenkin mahdollisimman terveellisesti, välillä herkutellen...
S. Sinkku, sana joka ei ahdista tai pelota! Tapa elää ja olla, oma valinta ja toivottavasti ei pitkäikäinen vaihtoehto kuitenkaan. Minä, kuten varmasti moni muukin haaveilee arjen jakamisesta toisen kanssa, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen tähän vaihtoehtoon!
T. Tulevaisuus, avoinna, täynnä mahdollisuuksia, unelmia, haaveita...

U. Unelmia, niitä pitää olla ja niitä pitää tavoitella
 
V.Vapaa-aika, menee urheillen ja oleillen. Vapaa-ajasta pitää tehdä omannäköistä ja omaa, on se sitten mitä tahansa. Sen avulla pitää päästä irti töistä ja siitä pitää nauttia
X. X-method, laji jonka parissa olen haastanut itseäni uudestaan ja uudestaan! Koukuttava tapa treenata!
Y. Ystävät, äärettömän tärkeitä elämässä <3 tiedätte kyllä!
Ä.Äiti <3 rakas ja valtavan tärkeä!
Ö. Öljyt, osana ravintoa ja purkkivarastosta löytyy mm. oliiviöljyä, avocadoöljyä, kookosöljyä...

Ohhoh, tulipahan tekstiä!
Ihanaa viikkoa kaikille, täällä on huilattu tänään treenailuiden osalta mutta jatketaan huomenna sitten entistä virkeämpänä ja energisempänä!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Kookosöljyn lumoissa!

Tämä tuote ei paljon esittelyitä kaipaa! Tuote on varmasti tuttu kaikille, jotka ovat kiinnostuneet terveellisimmistä elämäntavoista ja omasta hyvinvoinnistaan, ja tietenkin myös heille jotka vain rakastavat kookoksen tuoksua ja makua!

Itse tutustuin tähän tuotteeseen muutamia vuosia sitten, mutta vasta viime kuukausien aikana tuote on vakiinnuttanut paikkansa minun ruokavarastossa ja kylpyhuoneessa. Tällä hetkellä itse käytän Cocovin kylmäpuristettua kookosöljyä, mutta muitakin hyviä vaihtoehtoja löytyy markkinoilta.

Mihin minä sitten tuotetta käytän?
- aamupuuron seassa
- ruokien paistamiseen, kanaa ei voi enää paistaa ilman tätä
- smoothiessa (kookosöljyä, kookosmaitoa, vettä, ananasta, NAM)
- tuorepuuron mausteena (kaurahiutaleita, maustamatonta jugurttia, omenaa, ananasta...)

Kuten mainitsin, löytyy sama purkki niin keittiöstä kuin kylppäristäkin, eli käytän tuotetta myös:
- ihon hoidossa, toimii hyvin kasvonaamiona tai pohjana vaikka avokadonaamiolle
- ennen suihkua kun levittää iholle, ei tarvi paljon rasvaa laittaa suihkun jälkeen...ja se tuoksu!
- jos hoitoaine on loppunut, toimii loistavasti myös hiusten hoidossa, ja antaa upean kiillon hiuksille

Toinen inhoaa kookoksen vahvaa ja dominoivaa tuoksua, toinen taas rakastaa, ja kuten varmaan arvaatte, kuulun ehdottomasti jälkimmäisten joukkoon.
Kumpaan kategoriaan SINÄ kuulut ja mihin itse käytät kyseistä tuotetta? Olisikin kiva kuulla uusia niksejä kyseisestä tuotteesta!

Täällä suunnataan nyt pienelle happihypylle, sillä eilisen illan jälkeen alkaa kaivata happea ja paljon! Oli muuten aivan huikean mahtava Cheek eilen täällä Lappeenrannassa, ja mukava ilta hyvässä seurassa, kiitos siis ystävälle piristävästä illasta. Tämä päivä on kyllä mennyt täysin hyväntekeväisyyteen, mutta ei anneta sen haitata, välillä on ihan hyvä syy makoilla puoleen päivään ja olla vaan, ja tänään on just sellanen päivä! Jos Cheek esiintyy sinun kotikaupungissasi suosittelen ehdottomasti ostamaan liput; huikea lavashow ja niin aidon oloinen tähti, josta näki niin kirkkaasti että hän rakastaa työtään eniten ikinä! Kesällä ainakin minä suuntaan keikalle uudestaan, se on varma!

Ihanaa, rentouttavaa lauantaita kaikille!

torstai 9. toukokuuta 2013

Liekeissä!

Mahtavaa Helatorstaita kaikille!
Toivottavasti ootte saaneet nauttia vapaapäivästä, levänneet, kuntoilleet ja toivon mukaan ilmatkin ovat suosineet! Eilen ainakin oli mitä upein ilma, aurinkoa, +20 lämmintä, tuntui ihan kesältä!

Täällä pyhää on vietetty töiden parissa, ja ihan kiirettä riittikin. Monet varmasti ovat ottaneet perjantain vapaaksi, ja nauttivat ihanan pitkästä viikonlopusta, joten mikäs siinä! Työpäivä on kuitenkin takana ja minulla edessä kaksi vapaapäivää, pitkästä pitkästä aikaa tuplavapaat joten ilo pitää ottaa irti, eikös :)


Kuten otsikostakin voi päätellä, huomenna kaupunkiin saapuu Cheek ja mä oon niin menossa keikalle kera rakkaan ystävän. Edellisestä kerrasta kaupungin yössä onkin aikaa jo ihan kamalan paljon, joten nyt on hyvä syy lähteä liikkeelle! En nyt voi sanoa olevani mikään Cheek-fani, mutta hyvät bileet on huomenna varmasti tiedossa, ja sehän riittää!

Huomenna vielä aamusta salille tekemään jalkatreeni ja sitten päivällä pääsee vihdoin kampaajalle laittamaan hiukset kuntoon, niin kelpaa sitten illalla lähteä humputtamaan! Juurikasvu on mitä kauhein ja hiukset kasvaneet ohi mallin jo aikoja sitten, mutta parempi myöhään kun milloinkaan korjata tilanne. Mitäköhän kivaa sitä hiuksille huomenna keksisi? Ajatuksia on, mutta taidan antaa tutulle kampaajalle vapaat kädet, laittelen sitten tulemaan kuvia lopputuloksesta!

Eli näihin tunnelmiin täältä tänään, laitetaan päivitystä keikasta ja muista kuulumisista sitten viikonloppuna! Mainiota loppuviikkoa kaikille, onkos muuten lukijoista kukaan tulossa huomenna samalle keikalle? Saa tulla moikkaamaan, jos tunnistaa!


torstai 2. toukokuuta 2013

Toukokuu ja toimintaa!

kuva Evita
Evitan julkaisemat mietilauselmat ovat kyllä hyviä ja osuvia, vai mitä sanotte tästä?

Mitä mainiointa toukokuuta kaikille! Aatelkaahan, tän kuukauden jälkeen on jo kesäkuu, ja sitten heinäkuu ja tietenkin loma! Sen ajatuksen voimalla jaksaa jo aika pitkälle!

Täällä uusi kuukausi on alkanut vallan vauhdikkaasti. Töissä tietenkin normaalia haipakkaa, mutta ihanaa kun aamulla töihin lähtiessä on jo valoisaa, ei enää pilkkopimeää ja harmaata. Tänään vapaapäivän kunniaksi juostulla aamulenkillä huomasi jo selvät kevään merkit, ruoho alkaa vihertämään monin paikoin, kadut on putsattu, linnut laulavat, ja enää ei tarvi pukeutua ulos lähtiessään kuin lumiukko. Kohta pärjää jo pelkässä t-paidassa, aika hienoa!

Treenien merkeissä palasin toukokuun ajaksi tutun ja turvallisen X-methodin pariin. Noh, pidinhän mä siitä huiman kahdeksan viikon tauon. Nyt mennään seuraavat neljä viikkoa X:n parissa, suljetun ryhmän treenit kahdesti viikossa. Ekat yhteiset treenit oli just vappuaattona, ja työkaverit naureskelivat kun sanoin että meen treenaamaan vappuaattona. No, tää on mun tapani elää, ja ei mikään vappu mun viikkosuunnitelmia pahemmin sekoita. Vappupäivänä pidin sitten treenivapaan, ja söinkin jotain ihan muuta kun rahkaa ja kanaa :) Toivottavasti myös te nautitte munkkeja ja simaa, tai lasin kuohuvaa!

X-methodin ekoja treenejä odotin hieman jännittyneenä. Kahdeksan viikon tauon jälkeen kunnon rääkkiin, vaikka toki olenhan minä tämän kahdeksan viikon aikana treenannut salilla ja tehnyt aerobisia mm. spinningin parissa, mutta kuitenkin. Tässä treenissä sykkeet on lähes koko tunnin maksimialueella, joten hieman huolestutti oma jaksaminen. Spinning-osuuteen pyysinkin sykerajan laskua edellisestä kerrasta, ja voi että mä olin hölmö! Mihinkä se mun kuntoni olisi kadonnut, päinvastoin! Spinning-osuus alemmilla sykkeillä oli lähes helppo, sykealue 90% maksimista oli edellisellä kerralla tosi raskas, ja nyt poljin jopa 93% maksimisykkeestä ilman kuolemaa. Joten sykerajat nousee kyllä huomiselle treenikerralle!

Myös kunto-osuuden painot tuntuivat helpoille, joten uskon että seuraavien viikkojen aikana tankoon saa laittaa kunnolla kuormaa. Tabata-osuuden kyykyt saivat sykkeen ylös, ja punnerrukset jaksoin tehdä kaikki suorinvartaloin, edellillä kerralla jaksoin punnertaa "miesten"tyyliin puolet. Aika ylpee saa olla! Miksiköhän minä edes ajattelin, että en jaksaisi? Ehkä se entinen Hanna nosti taas päätään, ja jossain alitajunnasta sain päähäni että "enhän minä jaksa", no jaksoin kuitenkin ja aion jaksaa jatkossakin!

Mutta tästä on suunnattava kohti salia ja illan treenien pariin, ilman yhtään ajatusta että en muka jaksaisi tai pystyisi! Älkää tekään siellä suoko itsellenne sellaisia ajatuksia, sillä ne on ihan turhia!