tiistai 31. heinäkuuta 2012

HeiaHeia

Kuva HeiaHeia

Käytättekö te kyseistä palvelua?
Itse olen todella ihastunut tähän sosiaalisen median palveluun.
Olen käyttänyt palvelua vuoden vaihteesta alkaen, eli säännöllisesti reilu puoli vuotta. Merkkaan tunnollisesti treenini ylös ja tavoitteenani on liikkua vähintään kolmesti viikossa.
En kirjaa palveluun perinteisiä arjen liikuntakertoja, eli kaupassa käynti kävellen tai puutarhatyöt yms. vastaavat jäävät minulta kirjaamatta. Palveluun kirjaan siis omasta mielestäni vain ne "kunnon" urheilut, eli pääsääntösesti lenkit, jumpat ja salikäynnit. Tässäkin taitaa olla monta eri koulukuntaa, ja osa kirjaa treeniksi siivouksenkin, mutta se on sitten jokaisen oma asia!

Palvelu on mielestäni todella helppo käyttöinen, ja käyttäminen onnistuu älypuhelimella tai sitten ihan perinteisen tietokoneen kautta. Palvelussa on varmaan satoja eri liikuntavaihtoehtoja, ja jos sitä omaa liikuntasuorituksen kuvaa ei löydy, voi sen luoda myös itse. Palveluun voi lisätä kavereita, jotka käyttävät samaa sovellusta, ja vertailla sitten mitä muut ovat treenanneet. Monille juuri tämä kavereiden "stalkkailu" voi toimia eräänlaisena kimmokkeena omalle urheilulle ja ennen kaikkea siihen liikkeelle lähtemiseen. Kavereita voi myös kannustaa hyvistä suorituksista, vaikka virtuaalibanaanin voimalla :) Myös monia hyvinvoinnin ja liikunta-alan yrityksiä löytyy palvelusta! Palvelusta löytyy myös mielenkiintoinen kolumni
Helsingin Sanomien sivuilta.

Kuva HeiaHeia
Itse pidän palvelun ominaisuudesta, josta voi seurata omia treenauksia menneeltä ajalta.
Oma historiani esim. heinäkuun osalta näyttää seuraavalle:
  • Olen liikkunut yhteensä 25 tuntia ja 25 kertaa 
  • Bodypump on ollut ehdoton suosikki, yhteensä 15 tuntia (tämä ei sitten yllätä yhtään)
  • Lenkillä olen käynyt vain pari kerran (huono huono), mutta pyöräilemässä kuitenkin yhteensä 5 tuntia
  • Mukaan on myös mahtunut myös sisäpyöräilyä (hemmetin vesisade), muutama salilla käynti (tulevaisuudessa määrä kasvaa, lupaan), tunti joogailua ja yksi golfkierros (no vielä kerkeää....)
Ihan suhteellisen tyytyväinen liikuntamääriin voi kai olla. Mainittakoon nyt vielä, että heinäkuussa lomailin sen kolme viikkoa, joten siihen nähden tulos on kai aika siedettävä?
Elokuulle tietenkin tavoitteena on vähintään sama tulos, mutta lenkkeilyä ja pyörilyä lisätään, jos vaikka ilmat alkaisivat suosimaan, vaikka eihän se mikään selitys ole, eihän?

Eli nyt kaikki vaan tutustumaan palveluun, ja minut saa lisätä kaveriksi, tietenkin!
Joten liikunnallista viikkoa kaikille, toivotaan auringon paistetta elokuun alkuun!

P.S Blogini on saavuttanut 1000 katselukerran rajan, mahtavaa! Vaikka luku on pieni moniin muihin blogeihin verrattuna, on se mielestäni omalle blogilleni HUIMA määrä, koska en ole tätä missään ihmeemmin hehkuttanut! Joten satunnaiset vierailijat ja tietenkin te vakituisetkin kävijät, liittykäähän lukijoiksi!
Eli KIITOS siis kaikille blogissani vieraileville!!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Terveellisempi arki, tervetuloa!

Paluu arkeen on siis alkanut. Takana kaksi vauhdikasta työpäivää, ja voi olla että muutama päivä vielä menee, ennenkuin pääsee täysillä mukaan. Niin rentouttava loma kuitenkin oli, että salasanat ja tunnukset olivat kyllä täysin hukassa :) joten jos sinä jäit tai jäät juuri lomalle, vinkkinä vaan, kannattaa kirjoittaa tunnukset aina muistiin, selviää sitten ensimmäisinä päivinä helpommalla...

Mutta mukava oli palata töihin, ja tähän "normaaliin" arkeen! Vauhti jatkuu töissä varmaan aika vilkkaana koulujen alkuun asti, mutta toivotaan tietenkin että syksystäkin tulee vilkas! Ihana oli nähdä mahtavia työkavereita, joiden ansiosta sitä jaksaa paahtaa päivästä toiseen!

Paluu arkeen on myös tapahtunut jääkaapilla, joten hyvästi vaan herkut :(
Kauppojen hyllyt ovat mahtavia, ja ennenkaikkea maistuvia tuotteita pullollaan, ja tässä muutama oma suosikki, jonka voimalla jaksaa ehkä hieman paremmin tätä arkista aherrusta:

ja niitä kuituja...

Elovenan Plus vehnälese on löytänyt tiensä kuivakaappiin (tai tarkemmin ihan vaan pöydälle). Loistava tuote, josta saa runsaasti kuituja ja sisältää myös hyvän määrän magnesiumia. Toimii loistavasti mm. jugurtin ja rahkan kaverina ja antaa potkua mm. smoothieen. Tuote ei myöskään ole hinnalla pilattu, taitaa maksaa alle 2 €, joka on aina positiivista!

Makuja on monia, toimii!

Erilaisia proteinipatukoita menee tässä taloudessa paljon. Suosikeiksi ovat nousseet Leaderin patukat, ja valikoimasta löytyy varmasti jokaisen suuhun sopiva maku. Patukat toimivat loistavina välipaloina töissä ja piristeenä vaikka ennen salireissua. Omia suosikkeja löytyy kuvasta, makuina jugurttipäällysteinen mansikka.vadelmapatukka, suklaakuorrutteinen exotic-pähkinäpatukka sekä suklaakuorrutteinen pähkinä-karamelli-banaanipatukka. NAM!

Uutena tuotteena meidän pöydälle on saapunut:
Paahdettu rouhittu pellava + mustikka, mahtava tuote!

Eli kyseessä on aika uusi tuote, paahdettu rouhittu pellava + mustikka. Löysin tuotteen lomalta Ruohonjuuresta, ja jo silloin mielenkiintoni herätti että tuote oli mukana vuoden Tähtituote 2012 kisassa.


Nyt sitten selvisi, että kyseinen tuote oli voittanut tuon tittelin, ja on siis vuoden 2012 tähtituote, wau!
Tuote sisältää paljon paljon tärkeitä ravintoaineita, kuten hyviä rasvoja ja kuituja, ja ennen kaikkea tuote on kotimainen, ja hieman uudella tavalla tuotettu juttu. Myös pakkaus on mahtava, ei ihan perus paketti. 

Tuotteesta löytyy enemmän lisäinfoa täältä, ja mielenkiintoisena huomiona tuoteperheestä löytyy myös paahdettu rouhittu pellava + puolukka, ja tämä tuote on myös luomu! Meillä tuotetta käytetään mm. puuron päällä, sekä jugurtin ja rahkan seassa antamassa vähän enemmän makua ja potkua päivään.
Itse tuote ei ole kauhean houkuttelevan näköinen, mutta jos ravintoarvot ovat nämä, niin ehkä hieman voi ulkonäön osalta kärsiä.
Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan, ja ihastumaan!

Mahtavat ravintoarvot!!!

Näitä tuotteita ei tietenkään voi unohtaa, varsinkaan näin kesällä, nam nam!!!
Näitä ei voi syödä liikaa...vai voiko?


Joten maukasta viikkoa kaikille, ja voisko nää sateet jo kohta loppua.
Täällä vettä tulee taas taivaan täydeltä!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Sporttinen loma?


Loma alkaa olemaan sitten siinä, valitettavasti! Onneksi on vielä viikko elokuun lopussa, joten on sitten jotain mitä odottaa. Säät, kuten kaikki olemme varmasti huomanneet, eivät ole nyt meitä lomalaisia oikein suosineet, mutta eihän sille mitään voi.

Kun ei ole ulkona viitsinyt kaatosateessa urheilla, on ollut pakko siirtyä sisätiloihin. Eilen juuri totesinkin, että onneksi olen jäsenenä tuolla Huhtarissa, koska muuten olisin varmasti tullut hulluksi näinä sateisina päivänä kun tekemiset olisivat olleet kaupassa haahuilua, nukkumista ja lukemista. Olenkin siis aika ahkerasti kuluttanut liikuntakeskuksen ovea viime viikkoina. Lempijumppani on ehdottomasti BodyPump. Kevään aikana ihastuin myös hot joogaan, mutta kesällä ajatus jo valmiiksi lämmitetystä tilasta ei oikein houkuttanut, mutta syksyn tullen tieni käy ehdottomasti takaisin joogatunneille. Syksyn aikana kuntosaliharjoittelu tulee myös ohjelmaan mukaan aika vahvasti, tai katsotaan nyt sitten mitä tapahtuu, mutta tästä lisää muutaman viikon kuluttua...

Kuva täältä
Bodypumpissa ollaan nyt jo menty samaa ohjelmaa 82 jonkin aikaan. Tekin varmaan osaatte biisit ulkoa, ja välillä on tunne, että voi kun ohjelma jo vaihtuisi. Kuten aikaisemminkin olen maininnut, on mielestäni tämä 82-ohjelma aivan loistava, niin ohjelmien kuin biisien ansiosta, ehkä yksi lemppareistani. Huhtarin ohjaajat saavat mielestäni ohjelmasta vielä enemmän irti, ja yksi syy innostukseeni on varmasti juuri nämä mahtavat ohjaajat, jotka jaksavat kannustaa uudestaan ja uudestaan! Joten innolla jo odotellaan uutta ohjelmaa, joka pitäisi rantautua joskus elokuun lopussa, syyskuun alussa, jee!

Keskustelupalstoilla puhutaan paljon siitä, millaiset painot olisi hyvä laittaa Bodypumppiin. Mielestäni sopiva lopputulos löytyy vain kokeilemalla ja testaamalla. Ohjaajat antavat myös hyviä vinkkejä painojen osalta, mutta ainakin itse olen löytänyt parhaan ja kenties pahimman lopputuloksen vain kokeilemalla. Kyllä sen sitten huomaa viimeistään seuraavana päivänä onko painoja ollut liikaa vai liian vähän :) Tärkeintä mielestäni on kuitenkin liikkeiden tekeminen virheettömästi, ja ehdottomasti niin että kropalle EI koidu vahinkoa missään liikkeessä!
Omat painoni nykyisessä ohjelmassa ovat tällä hetkellä:
  • Alkulämmittelyt 2 x 4,5 kg
  • Kyykyt 2 x 8,5 kg (ensi viikolla tangossa on vähintään 2 x 10kg, se on varma)
  • Rinta 2 x 5 kg, ja osa punnerruksista tietenkin suorin vartaloin, vaikka tiukkaa tekee :)
  • Selkä 2 x 6 kg
  • Ojentajat 5 kg levypainolla ja 3 kg käsipainoilla
  • Hauis 2 x 4,5 kg, tauot on pakko pitää, ainakin vielä :)
  • Askelkyykyt 2 x 4,5 kg. Tässä painoja voisi olla enemmänkin, mutta tekniikka ei ole vielä niin hyvä että se kannattaisi
  • Olkapäät vaihtelevasti joko 2 tai 3 kg käsipainoilla, ja tangossa 2 x 3,5kg. Punnerruksista osa suorin vartaloin..
Treenailut jatkuu huomenna iltapäivästä, ja tänään vietetään ansaittua vapaapäivää, niin urheilusta kuin kaikesta muustakin! Illalla moikkaamaan kavereita, luvassa varmasti hyvää ruokaa, ehkä vähän juomaakin ja hyvää seuraa.

Leppoista viikonloppua siis kaikille!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Sataa, sataa ropisee....

Aika pirteet kesäkelit, vai mitä ootte mieltä?

Vettä sataa nyt jo ties kuinka monennetta päivää putkeen, mutta ei tälle vaan voi mitään. Ihmiset suree facebookissa ja keskustelupalstoilla, kuinka loma menee piloille kun ilmat on niin huonot, WHAT??? Uskomatonta aina lukea tuollaisia keskusteluja, vaikka myönnettäkööt, että tottakai sitä lomaa viettäisi paljon mielummin hieman lämpimämmissä tunnelmissa, ja olisihan se kiva että aurinkokin paistaisi.

No pääasia mielestäni on se, että on LOMA. Viikon päästä takaisin töiden pariin, ja jos ihan rehellisiä ollaan niin voisihan tätä leppoista elämää jatkaa vielä muutaman viikon. Elokuun lopussa odottaa kuitenkin vielä yksi lomaviikko, joten ehkä sitä pitää minunkin mennä töissä kääntymään! Ja tietenkin on mukava nähdä työkavereita pitkästä aikaa, ja kuulla tietenkin herkullisimmat juorut :)

Kun nämä säät ei sitten oikein suosi, on onneksi valtavasti muutakin tekemistä! Itse olen ollut Lappeenrannan kirjaston vakioasiakas viime viikot, ja lukeminen on kyllä aivan mahtavaa. Villasukat jalkaan ja torkkupeiton alle, ja hyvä kirja kainaloon. Ei paljon haittaa sade! Tänä kesänä luettua on tullut mm.

Tuomas Vimma ja Raksa, aivan loistava kirja, vaikka rakennusalasta en mitään ymmärräkään. Yksi lempparikirjailijoistani, lisätietoja täältä.

Enni Mustonen on aina yhtä loistava. Teoksia löytyy todella paljon, ja ne on ihania kuvauksia maamme historiasta naisten kertomina. Ennistä lisää täältä

Nämä olivatkin sitten uusia tuttavuuksia, ja osa vielä kesken, mutta oivia kesäpokkareita

Jos kirjankansi on tällainen, ei sitä voi jättää hyllyyn, eihän? Kirja itsessään ei kuitenkaan vielä ole sytyttänyt toivotulla tavalla, mutta katsotaan...

Sofi Oksasen teoksiin en ole vielä tutustunut, ja tämäkin odottaa vielä pöydän kulmalla, ehkä sitten loppuviikosta?

Muutakin voi sateella tehdä kuin lukea. Itse olen kuluttanut ahkerasti Huhtarin liikuntakeskuksen ovea, ja viikottaisia liikuntakertoja on kertynyt 3-5, mikä on normaaliarkeen verraten varsin juhlava määrä. Voisin jopa sanoa, että olen suhteellisen ylpeä itsestäni :) Hauska myös huomata, kuinka myös muut ihmiset ovat löytäneet jumpata tällaisillä ilmoilla. Ei uskoisi heinäkuussa jumppien olevan niin täynnä kuin nyt. Eilenkin hikoili varmasti lähemmäs 40 reipasta BodyPump-tunnilla. Mahtavaa!



Parin viikon takainen Fustra-kokeilu sai kyllä aika mietteliääksi oman kehon ongelmista, ja siitä miten niitä voisi parantaa. Sai myös samalla ajattelemisen aihetta sillä, että kuinka ainutkertainen tämä kroppa oikeasti on, ja miten paljon se hyvinvoinnin eteen voisikaan tehdä. Mietin myös sitä, että jos ja kun työelämässä pitäisi jatkaa vielä n. 35 vuotta (mikä kuulostaa aivan järkyttävälle) miten kroppa sen kaiken jaksaa, jos sitä ei huolla kunnolla. Kaikkihan me tiedämme, kuinka mahtava olo jumpan jälkeen tulee, mutta miten se lähteminen silti on niin perkeleen vaikeaa?
No tästä kaikesta pohdinnasta lisää myöhemmin, sillä "suuria" päätöksiä on nyt tehty, mutta palataan niihin ensi kuussa :)

Pirteää viikkoa kuitenkin kaikille, säästä huolimatta!!!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Päivä Pietarissa

Tämän kesän kaupunkiloma suuntautui sitten Pietariin, johon on oikeasti lyhyempi matka Lappeenrannasta kuin Helsinkiin, aivan uskomatonta!

Me kuitenkin taitoimme matkaa laivalla, joten Helsinkiin oli suunnattava. Tänä päivänä turistin on uskomattoman helppo päästä tutustumaan Pietarin miljoonakaupunkiin, koska St. Peter linen laivoilla EI tarvitse viisumia. Viisumin hankinta ei toki ole hirvittävän vaikeaa, mutta toki aikaa vievää. Tämä tapa matkustaa on siis helppoa ja vaivatonta.

Matkamme alkoi maanantai-iltana Helsingistä, ja saavuimme Pietariin tiistai aamuna. Maissa oli siis ilman viisumia mahdollista olla kahdeksan tuntia. Kunnon turisteina, ystäväni oli miettinyt reitin jo valmiiksi, joten mietintää mitä tahtoisi nähdä ei tarvinnut enää tehdä paikanpäällä. Näkemistä on aivan valtavasti! Ei siihen riitä kahdeksan tuntia, ei varmasti viikkokaan.

Päivän aikana näimme mm.

Iisakin kirkon

Karhut olivat vallanneet puiston

Neva

Talvipalatsi

Verikirkko

Nevskin vilinää

mmmm...ja tietenkin suklaakakkua :)

Nevskiä: kauppoja, kauppoja ja kauppoja

Palatsin aukio
Päivän aikana näimme siis valtavasti merkittäviä kohteita Pietarista. Pää oli sekaisin siitä kaikesta uskomattomasta mitä oli nähnyt, ei sitä sisäistänyt vielä pitkään aikaan. Kaupunki oli täynnä turisteja, kuten heinäkuuhun kuuluu, joten suosittuihin kohteisiin sisälle asti menemiseen olisi saanut varata useamman tunnin. Ehkä sitten seuraavalla kerralla tutustun näihin uskomattomiin kohteisiin tarkemmin, nyt näin vain mahtavat ulkokuoret.

Pietari on uskomattoman siisti kaupunki. Kontrasti vaikka Helsingin välillä on suuri. Pietarin kaduilta puuttuivat kerjäläiset, joita Helsingissä tapaa joka nurkalla. Ehkä ne oli siivottu johonkin syrjemmälle. Pietari myös tuntui turvalliselle, ja uskon että sama mahdollisuus tulla ryöstetyksi on missä tahansa muussakin kaupungissa. Toki kassia tuli puristettua ehkä tavallista voimakkaammin...

Laiva kohti Helsinkiä lähti illalla, ja aamulla kahdeksan aikaan olimme jo satamassa. Laivalta löytyi myös kattava ruokatarjonta, sekä tax free-kauppa, jossa varsinkin alkoholiostoksia pystyi tekemään sopuisaan hintaan. Palvelu laivalla oli mitä oli, ja siitä pitivät huolen varsin virolainen ja venäläinen henkilökunta. Kovin montaa hymyä ei matkan aikana laivalla näkynyt.

Princess Maria, suuntana Helsinki
Tässä muutama vinkkini matkalle suuntaaville, tai sitä suunnitteleville:
  • Suosittelen ikkunallisen hytin varaamista, sillä hytit ovat pieniä ja varustukseltaan sekä kunnoltaan varsin vaatimattomat
  • Myös aamiainen kannattaa varata ennakkoon, sillä varsinkin Pietariin saavuttaessa ei tarvitse heti etsiä ruoka/kahvipaikkaa
  • Pietariin saavuttaessa ole hyvissä ajoin lähdössä laivasta, sillä tullissa on vain muutama "kaista" ja kallisarvoista aikaa saattaa tuhlautua jonottamiseen
  • Hanki Pietarin kartta, ja mieti hieman ennakkoon, mitä tahtoisit päivän aikana nähdä, sillä näkemistä on aivan valtavasti
  • Kadut ovat monilta osin hyvin epätasaiset ja kävelyä tulee paljon päivän aikana, joten hyvät kengät jalkaan
  • Rahaa voi vaihtaa useissa eri paikoissa, mutta laivalla rahanvaihtoon ei ole mahdollisuutta, joten ehkä muutama rupla kannattaa vaihtaa jo Suomessa, myös korteilla maksaminen on turvallista ja onnistuu lähes kaikkialla. Hassua, mutta myös eurot olisi kelvanneet katumyyjille :)
  • Tuliaisiksi tietenkin maatuska-mummoja, joiden sisältä tulee taas uusia mummoja. Kosmetiikka oli Pietarissa todella halpaa, ja monet suomalaistenkin suosimat tuotteet jopa yli puolet halvemmalla kuin Suomessa!
  • Tullimuodollisuudet Helsinkiin lähdettäessä sujuivat nopeasti, mutta venäläisen kulttuurin tuntien, kannattaa silti varata hieman extra-aikaa!
Jos etsit siis helppoa ja vaivatonta matkustamista, ja tahdot tutustua Pietarin miljoonakaupunkiin, suosittelen matkaa laivalla! Jos kuitenkin ajatuksissa on monien eri nähtävyyksien näkeminen ja tarkempi tutustuminen venäläiseen kulttuuriin, kannattaa varata hotelli ainakin muutamaksi yöksi. Minulle Pietarista jäi kuitenkin hyvin positiivinen kuva, ja tulevaisuudessa tulen varmasti matkustamaan sinne uudestaankin!

Kotimatkalle meidät saatteli uskomaton auringonlasku:


torstai 5. heinäkuuta 2012

Fustra, mitä ihmettä?

Sain maanantaina mielenkiintoisen puhelun. Olin osallistunut Huhtarissa arvontaan, jossa palkintona oli tutustumistunti Fustra-harjoitteluun. Mitä ihmettä, oli ensimmäinen ajatukseni? Enhän minä koskaan voita mitään, ja nyt kun voitin niin palkinto on jotain sellaista mistä en ole edes kuullut. Olin toki nähnyt mainoksen salilla, mutta en ollut kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota. Mutta onneksi on Google, pelastava enkelini, josta löytyikin paljon tietoa hommasta. Mutta rehellisesti sanottuna, kyllä tänään oli perhosia vatsassa kun suuntasin kulkuni salia kohti.

Kuva Forever
Tänään Kimmo sitten odottelikin minua ja harjoittelu sai alkunsa. Viime päivinä lehdissä on ollut mm. Kaija Koon sekä Yö-yhtye Olli Lindholmin kommentteja harjoittelusta, joten innokkain mielin kokeilemaan.

Alkuun lämmöt crosstrainerilla, jota olin "juossut" aikaisemmin ihan väärin, eli hyvät lähtökohdat koko hommaan! No mutta suunta eteenpäin ja rohkeasti kokeilemaan. 

Fustra metodin lähtökohtana on ensin aukaista dynaamisia venytyksiä käyttäen lihakset, jotka estävät hyvän ryhdin. Tämän jälkeen aletaan vahvistamaan heikkoja lihaksia, jotka aiheuttavat epätasapainon kehossa. Ai miten niin alaselkäni on usein jumissa ja niskahartiaseutu jumittaa? Notkeus onkin sitten ihan omaa luokkaansa, ja tuntuu että enemmän muistutan rautakankea kuin ihmistä :)


Voin sanoa rehellisesti, että en ole koskaan hikoillut yhtä paljon kuin tämän tunnin aikana. Monesti teki huutaa hoosiannaa, mutta sinnikkäästi yritin taivuttaa itseäni oikeisiin asentoihin. Tekeminen oli varmasti vähän niin ja näin, ja monet liikkeet vaativat usemman yrityksen onnituakseen edes jotenkin. Huomasin tunnin aikana, että ajatukseni suhteellisen OK kunnosta, oli syytä haudata. 




Kirjoittamalla ei oikein saa kuvaa siitä mitä tunnin aikana tapahtui, joten videot puhuvat puolestaan! Ja voin kertoa, että vatsalihakset tärisivät kyllä kokoajan. Ajatus onkin, että syvät lihakset ovat jännityksessä ja tuki liikkeisiin saadaan juuri keskivartalosta. Liikkeet olivat tehokkaita, ja vaikka tein niitä vain muutaman, hiki puski pintaan. Entäs sitten kun toistojen määrä on 10 tai yli? Kimmo kuitenkin jaksoi tsempata ja näyttää uudestaan ja uudestaan liikeradat kuntoon. Parasta on ehkä se, että tästä tunnista sai monia liikkeitä mukaan kotiin tai seuraavalle salikerralle. Yksinkertaisia liikkeitä, mutta oikein tehtyinä SUPER tehokkaita!


Reilu tunti, ja tämä tyttö on ihan poikki! Vatsalihakset tärisevät ja huomenna varmasti kolottaa joka paikkaa, mutta mikä olo! WAU! Olo on energinen ja ryhti tuntuu olevan suoremmassa kuin aamulla, eli rinta rottingille ja vatsa sisään! Homman juttuhan on personal-trainer toiminta, eli ei yksi kerta ihmeitä saa aikaan, sehän nyt on selvä! Kallista lystiä, se on selvä, mutta jos kyseessä on oma hyvinvointi ja kropan kuntoon saaminen, joka on se ainut ja ainutkertainen, niin silloinhan ei pitäisi puhua rahasta, eihän? Joten ehkä minäkin uskaltaudun trainerin pakeille uudestaan, ja opettelen kantamaan kroppaani uudella ryhdillä. 

Eli kiitos vielä kerran Huhtari ja mahtava traineri-Kimmo.


Kuva Fit

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Päivä Mikkelissä!

Reissut, joita ei suunnittele sen kummemmin, ovat parhaita!

Aamukahvilla mietittiin, mitä tänään tehtäisiin ja päätimme suunnata auton kohti Mikkeliä, jossa emme olleet moneen moneen vuoteen vierailleet. Ja miksi emme olleet, herää kysymys? Sillä kaupunki on mitä mahtavin ja olen hieman harmissani, että emme olleet aikaisemmin siellä juurikaan vierailleet. Meille, kuten varmaan monelle muulle kaupunki on vain läpikulku paikka, joko matkalla etelään tai pohjoiseen!

Päivämme alkoi Mikkelin torilta, kuinkas muutenkaan!

Oli vielä kirppuritori käynnissä, ja myyjiä todella paljon. Sori vaan Lappeenranta, mutta ei täällä ole koskaan näin paljon myyjiä. Tavaraa olisi ollut ostettavaa jos jonkin näköistä, mutta hinnat olivat aika kovia. Kahvittelemaan suuntasimme torin laidalle, Maitolaiturille. Maukasta kahvia ja leppoista tori tunnelmaa. Jono liikkui hitaasti mutta varmasti, ja takaa kuuluikin jo kommetti " ei ole täällä savossa kiire". No ei ollut ei!

Kävimme sitten tietenkin pakolliset shoppailut, eli suuntasimme uuteen, viime syksynä avattuun kauppakeskus Stellaan. Sieltä löytyi kyllä kaikki, ja vähän liikaakin! Todella siisti ja viihtyisä kauppakeskus. Matkaan tarttui mm. kengät, hieman vaatteita, kosmetiikkaa ja tietenkin piti käydä lempparikaupassani Helsingin ajoilta, Punnitse & Säästä. On NIIN harmi, että kyseistä liikettä ei ole täällä Lappeenrannassa, sille olisi taatusti tilausta ja ainakin minusta saisi helposti kanta-asiakkaan.

Lounas nautittiin Amarillossa, ja sitten suunnattiin kohti Kenkäveroa, jossa ei myöskään oltu vierailtu aiemmin, ja miksi ei? Paikka oli viehättävä ja parkkipaikka täynnä autoja, ehkä se kertoo jotain paikan suosiosta. Ja jos pihan kukkaistutukset ovat tämännäköiset, ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle.


Voi olla, että useasta kodista löytyy ensi kesänä vanhat kengät uudessa käytössä? Mutta mahtava idea!

Kenkäverossa on useita pieniä putiikkeja, josta löytyy mahtavia lahjavinkkejä! Tällä kertaa mukaan ei tarttunut mitään, säästösyistä, mutta seuraavalla kerralla aion ostaa ihania tiskirättejä ja keittiöpyyhkeitä, sekä paikallisia herkkuja mm. itse tehtyä marenkia. Hinnat tietenkin ovat aika korkeat, mutta tuotteet pääasiassa lähialueilla tehtyjä ja tietenkin kotimaisia, joten sehän maksaa aina.
Suosittelen ehdottomasti kaikille käyntiä Kenkäverossa.
Tunnelma on ihastuttava ja ihmiset todella palveluhenkisiä!

Pihalta löytyi muutama muukin viehkeä yksityiskohta:

Vanhat kakkumuotit uudessa käytössä!

Ei ihan perus fillari!
Matka Mikkeliin oli siis erittäin onnistunut. Vielä kotimatkalla sanoimme molemmat yhteen ääneen, että Mikkeliin on mentävä uudestaankin! Paljon jäi vielä näkemättä, ja ehkä seuraavalla kerralla keskitymme historiallisiin kohteisiin, joita myös Mikkelissä tuntuu riittävän. Päivä oli siis aurinkoinen ja jätti hymyn huulille.

Tervemenoa siis Mikkeliin, mahtava kesäkaupunki!


LOMA!

Olen lomalla, niin lomalla! 

No virallisesti huomenna on ensimmäinen lomapäivä, mutta olen jo viikonlopun saanut nauttia lomatunnelmista! Seuraavat kolme viikkoa pelkkää aurinkoa, lepoa, urheilua ja lukemista. Matkakohteena on tänä kesänä Pietari, jonne suuntaan rakkaan ystäväni kanssa viikon kuluttua. Siitä sitten lisää myöhemmin! Muuten kaikki suunnitelmat ovat avoinna, mutta en usko että tulee vapaa-ajan ongelmia. Itselleni tärkeintä lomassa on se, että saa vain olla.

Jokos olette käyneet tutustumassa Lappeenrannan Hiekkalinnaan? Itse kierrettiin hiekkalinna reilu viikko sitten, ja tältä siellä näytti:





On ne vaan hienoja, ei siitä mihinkään pääse! Nyt on kuitenkin pakko hieman kritisoida, sillä hieman jäi vaisu maku koko paikasta! Aikaisempina vuosina hiekkalinna on kyllä ollut mahtavamman näköinen, nyt tuntui vain että se oli se yksi kasa, ja se siitä! Lapsille alueelta näytti löytyvän paljonkin tekemistä, ja paljon perheitä olikin liikenteessä. No katsotaan sitten mitä ensi vuonna on luvassa, vai onko mitään? Jossain vaiheessa taisi olla puheita siitä, että tässä paikassa hiekkalinna on viimeinen, ja ensi vuonna uudet kuviot?

Mutta kannattaa kuitenkin mennä tutustumaan, on se ihan näkemisen arvoinen paikka, vaikka ei niin sytyttänytkään minua tällä kertaa. Ja plussaa tietenkin siitä, että alueelle on vapaa pääsy!

Leppoista heinäkuuta siis kaikille! Teille jotka olette jo aloittaneet loman ja tietty teille jotka vielä raadatte töiden parissa! Ja nauttikaa kotimaisista herkuista, mansikat on nyt niin hyviä, NAM!