perjantai 9. joulukuuta 2011

Lunta ja pakkasta

Jokos teillä on lunta maassa?
Täällä ainakin on nyt maa valkoinen, pakkasta ilmassa ja ulkona näyttää ihan talvelle, niin kuin kuuluukin. IHANAA! Pakkasta ei ole onneksi ollut kuin muutamia asteita, mutta tuuli, joka tuntuu tuivertavan lähes joka päivä, tekee ilmasta aika kylmän tuntuisen.

Päivät tuntuvat menevän nyt niin vauhdilla. Töissä on omat kiireet, ja sitten pitää tasapainoilla kodin ja harrastusten välissä, ja sitten vielä ne joululahjat ja askartelut. Mistä sitä aikaa taas löytäisi? Joululahjoista on ostettu noin puolet, edessä taitaa olla vielä ne vaikeimmat. Jotain olisi tarkoitus tehdä itsekkin, ainakin jotain herkkuja: suklaata ja mausteöljyjä, niistä lisää myöhemmin...Piparkakkutalojakin olin suunnitellut tekeväni, katsotaan nyt riittääkö aika. Ollaan jo muutamana viime vuotena tehty talot lahjaksi vanhemmille, ja tässä hieman muistelukuvia toissa vuodelta. Katsotaan mitä tänä vuonna keksitään...

Tänä vuonna taas voisi keksiä jotain erilaista. Kivoja ideoita talon rakentamiseen löytyi täältä. Mutta eihän se ulkonäkö ole tärkeintä, vaan ajatus siitä että on oikeasti tehnyt jotain ihan itse.

Mukavaa viikonloppua kaikille. Tämä tyttö suuntaa Kouvolaan, ja edessä on toivottavasti mukava viikonloppu rakkaiden ystävien kanssa kotiseuduilla. Sunnuntaina jos vielä kerkeisi piipahtamaan Linnoituksen joulumarkkinoilla, olisi viikonloppu aika täydellinen. Ja hei, enää 15 yötä jouluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti