kuva täältä |
Päivät ja viikot kuluvat valtavaa vauhtia, reilu kuukausi niin on joulu. En voi uskoa sitä, en sitten millään!
Töissä on pitänyt vauhtia, mutta nyt on onneksi pari päivää vapaata, joten on aikaa hoitaa rästihommia pois kotona ja käydä mm. kampaajalla, edellisestä vierailusta on muuten ihan liian pitkä aika!
Treenien parissa pakerretaan salilla, pumpissa, lenkkipoluilla, Bootcampissa ja nyt mennään jo kolmatta viikkoa X-methodin parissa. Se on muuten aivan mahtava juttu, oikeesti! Ihanaa, kun voit kerta toisensa jälkeen haastaa itsesi ja kisailla vain itseään vastaan. Tulokset kirjataan aina treenin jälkeen pieneen mustaan vihkoseen, joten siitä on hyvä seurailla edellisen kerran painoja/toisto määriä ja päättää että tänään laitan paremmaksi. Muutenkin meidän 10 tyypin ryhmä on ihan huippu, ja jotenkin se tunne kun tietää toisten nauttivan (kärsivän) yhtä paljon antaa valtavasti voimaa! Ja tietty ryhmän ohjaajat on mitä parhaimpia!
Mutta enemmän kaikesta lisää loppuviikosta, nyt tämä tyttö suuntaa lenkille, tonne sateisen harmaaseen syysilmaan. Jotenkin on vaan sellanen tunne, että happea on saatava, ja mikäs siihen parhaiten auttaisi kuin kunnon lenkki. Eli, hengissä siis ollaan, ja hyvissä voimissa!
Pirteää keskiviikkoa kaikille!!
Mahtava kuulla, että treeni kulkee! :) Oli kiva kuulla pitkästä aikaa kuulumisiasi, niitä jo kerkesin vähän odotellakin :)
VastaaPoistaKiitti Anna, mukava kuulla että oot ootellu kuulumisiani :) lupaan olla aktiivisempi postailun osalta jatkossa! Pirteää loppuviikkoa siulle!!!
Poista