Hölläillään

Tää viikko on alkannu hieman kaksijakoisesti. Toisaalta on hyvä fiilis; ihana syksy, mahtavia treenejä ja tulokset oikeaan suuntaan, työt sujuu ym...ja sitten toisaalta fiilis on tosi maassa! Tätä on tosi vaikee selittää, mutta yritetään, niin pääsette hieman mun pään sisälle :)

Mä oon tyyppinä kaikki mulle HETI ja NYT! Tahtoisin osata kaiken heti ja mielellään täydellisesti, ja EN osaa epäonnistua, enkä tahdo. Luonteeltani oon TOSI kärsimätön, joten yhtälö treenaaminen pitkäjänteisesti ja Minä on aika mahdotonta välillä. Mä tiedän erittäin hyvin, että oon päässy näinä viikkoina mahtaviin tuloksiin, sen todistaa sekä vaaka että kropan muutokset. Nyt kuitenkin pää alkaa tehdä tepposia. Haluaisin saavuttaa vielä enemmän ja nopeemmin. Tiedän todella hyvin, että alun painomääriä EI pudoteta enää samalla vauhdilla ja tää juttu vaatiin kärsivällisyyttä ja pitkäjänteistä työtä. Alan epäilemään onko musta tähän, kestääkö pää? Kroppa on mennyt aika jumiin, varsinkin lonkankoukistajat ovat ottaneet itseensä. On pakko ottaa rennommin ja huilatakin hieman. Ja sitten taas pää sanoo, että se on luovuttamista, vaikka EI se todellakaan ole sitä. Pelkotila siitä, että kropalle sattuu jotain on tosi suuri, ja ajatus siitä että mulle kävis jotain kamalaa just nyt pelottaa enemmän kuin koskaan. Vaikka eihän mulle käy, ei tietenkään, kroppa vaan vahvistuu koko ajan!

Voitte vaan kuvitella, tai älkää ees kuvitelko, miltä musta nyt tuntuu! Päässä menee tuhat ja yksi ajatusta, ja ihan ristiin rastiin. PT koki eilen kovia, kun naisen logiikalla yritän selittää näitä tuntemuksia, voi raukkaa kun joutu kuuntelemaan mun avautumista, SORI! No lopputulos on se, että MÄ OTAN IISISTI! Yritän parhaani mukaan rauhoittaa ajatukseni, ja keskittyä laadukkaaseen tekemiseen, ilman noita kammottavia ajatuksiani. Löydän treeni-ilon takaisin, mutta otan itselleni ylimääräisen vapaapäivän ja HÖLLÄILEN! Ei siis tarkoita sitä, että ratkean syömään herkkuja, ei todellakaan, mutta teen jotain muuta kuin treenaan ja mietin sitä! Kuulostaako hyvälle? JOO!

Shoppailuhan auttaa kaikkeen, ja piristystä tähän päivään toi paketti Ellokselta. 

Ihania syksyvaatteita, tässä muutama maistiainen:

Ihania kapeita farkkuja, pari kokoa pienemmät kuin edelliset. Jalat alkaa näyttää jo aika kivoilta :)

Pirteen punainen svetari piristää harmaatakin päivää kummasti!

Espritin perus valkoinen pitkähihainen, sekä yllätysvärinä tumman keltainen neuletakki. Molemmat pari kokoa pienemmät, aika jees :)

Paketista paljastui vielä muutama myssy talven varalle, huivi ja pari treenitoppia (ei voi olla koskaan liikaa).

Ehkä näillä se päivä paranee! Kohta suunnaksi Bootcamp-tunti, ja aion nauttia joka minuutista! Ehkä tää ajatusten kirjoittaminenkin auttoi, niin hassua kuin se on, mutta ehkä fiilis on aavistuksen korkeammalla kuin aloittaessa! Luvassa on myös kaksi vapaapäivää työmaalta, joten pitkiä yöunia ja päikkäreitä. Voisiko sitä ihminen enempää toivoa!

Masentelusta huolimatta, MAHTAVAA VIIKKOA KAIKILLE!

EI sokeria, kiitos!

Entinen sokeriaddikti tässä hei ja mukavaa sunnuntai-iltaa!

Just tajusin, että mähän oon viettänny pian KUUSI viikkoa ilman sokeria, aika huimaa!

kuva täältä

Entisessä elämässäni, eli aika ennen syyskuuta, käytin sokeria PALJON. Sokeria meni mausteeksi niin kahviin kuin teehen, ja aina pari palaa kerrallaan. Monesti myös maustoin puuron ja maustamattoman jugurtinkin sokerilla, WHAT! Marjat sai aina sokerikuorrutteen, ja ei edes puhuta kaikesta piilosokerista jota suustani alas laitoin. Suklaata, pullaa, irtokarkkeja, listaa voisi jatkaa ja pitkään! Jääkaapista löytyi myös usein, liian usein, sokerillisia juomia ja mehuja. Hedelmiä kului valtavat määrät, nehän on niitä terveellisiä vaihtoehtoja, joo joo, paljon paljon sokeria!

Fustran kautta saatu ruokavalio EI pidä sisällään sokeria. Ainut sokerinlähde taitaapi olla mehukeitto rahkan/raejuuston kanssa, ja sekin on se kaikkein vähiten sokerillinen versio. Katsokaapa vaan tuoteselostuksia, huimia määriä sokeria esim. myslissä, huhhuh! Koita siinä sitten löytää versio, jossa ei sokeria juurikaan olisi, vaikeeta! Olen noudattanut saamaani ruokavaliota lähes pilkulleen, joku voisi sanoa että hieman liiankin orjallisesti. Aluksi punnitsin ruoat, mutta viikkojen varrella silmä alkaa jo havainnoida grammamäärät ja vaakaa ei enää liiemmin tarvita. Toki välillä on hyvä tsekata, että määrät on oikeat eikä silmä huijaa :) Töihin mukana kulkee rahkapurkit ja eväät, joka päivä! Työkaverit tietää jo jääkaapin sisällöstä mitkä purkit kuuluu minulle :)

No onko tämä sokeriton elämä sitten kannattanut? Sokerihan on kuin huume, siitä on TOSI vaikee päästä eroon, varsinkin jos on ollut hevi-käyttäjänä pitkään. Ei tää mitään helppoa ole ollut, ja karkkihyllyjen kohdalla minua houkuttaa varsinkin irtokarkit, jotka huutelevat nimeäni :) Viime maanantaina saatujen inbody-mittausten perusteella, tämä ON kannattanut! Rasvamassa on pudonnut, samoin paino ja siinä sivussa tietenkin vaatekoko pienentynyt. Suurin muutos on kuitenkin omassa energiatasossa. Huomaan olevani paljon paljon energisempi kuin ennen, jaksan paremmin töissä ja tietenkin treeneissä. Oikealla ruokavaliolla ja varsinkin ruoka-ajoilla ON oikeesti merkitystä. Ei nää mitään humpuukkijuttuja ole, vaan ihan totista totta!

kuva täältä

Mutta kyllä mä näistä haaveilen, ja jonain kauniina päivänä olen niin heikko että EN voi vastustaa kiusausta. Mutta sen tiedän, että jos ennen söin näitä 200 grammaa, nyt tyydyn paljon paljon pienempään määrään! Tiedän, että herkutteluun, sitten kun sen aika koittaa, EI enää tarvita kokonaista suklaalevyä tai puolta kiloa karkkia, vaan pieni määrä herkkuja riittää!

Ihanaa sunnuntaita, ja pirteetä alkavaa viikkoa!

Syksyä!

Ihan mahtava ilma, ainakin täällä Lappeenrannan suunnalla.

Eilen satoi vettä ihan kamalasti, ilmeisesti myös muualla Suomessa, ja nyt sitten paistaa aurinko, lähes pilvettömältä taivaalta. 

KIITOS lisää tälläisiä syyspäiviä!

Viikko on mennyt taas TOSI nopeesti. Tuntuu, että en oo käynny kotona kun pyörähtämässä, joten kirjoittelukin on jäänyt väliin, pahoitteluni. Toisaalta, on vähän semmonen vaihe, että ei liiemmin oo ollut edes mitään kirjoitettavaa. Fustra sujuu entiseen malliin. On askeleita eteenpäin ja sitten taas takapakkia, tai ainakin niin musta tuntuu. Miten vaikeeta voi olla esimerkiksi hengittäminen vatsalihaksia tehdessä? Joo, voin kertoo, TOSI vaikeeta, niin hassulle kun se tuntuukin.

Tänään kävin juoksemassakin, olen siis ylittänyt itseni. Ihana auringonpaiste, ja suuntasin kohti lentokentän pururataa, ja alkulämmittelyn jälkeen juoksin n. 100 metrin vetoja kuuden sarjoissa, yhteensä 18 kertaa. Ihan sairasta! Mun jalat painaa ainakin tonnin, ja eilinen jalkarääkki ei varmasti helpottanut asiaa. Mutta, hampaat irvessä juoksin, en antanut periksi. Vauhti ei ollut yhtä lennokasta kuin viime viikolla, mutta ensi lauantaina sitten uudestaan, toivottavasti kevyemmillä jaloilla. Lonkankoukistajat on jumittaneet viime päivinä aika pahasti, ja niihin ei taida auttaa muu kuin venyttely. 

Löytyykös teiltä hyviä venyttelyvinkkejä/linkkejä?

Fustran parissa treenejä taitaa olla jäljellä enää kuusi kertaa, eli parisen viikkoa. Mihin tää aika oikeesti on menny? Vastahan mä aloitin, ja taistelin sen puisen kepin kanssa ja puuskutin punaisena tunnista toiseen. Nyt keppi jo kääntyy paremmin, ja useinmiten siihen asentoonkin kuin haluan. Mutta tekemistä vielä riittää! Kropassa huomaa muutoksen senttien ja kilojen osalta myös ryhdissä, joka on siirtynyt salilta myös arkipäivään, ja sehän se tärkeä juttu onkin! Kunto on parantunut viikkojen varrella huimaa vauhtia, ja välillä aina itsekin unohtaa sen, että nyt mä oikeesti jaksan ja pystyn. Vaatteet roikkuu päällä, mutta uusia vaatteita ajattelin ostaa vasta myöhemmin, sitten kun oikeasti näkee mihin tää muutos jatkuu...

Synttäritkin lähestyy, hui! Tämä koko elämäntapamuutoshan sai alkunsa siitä kun tajusin elokuussa, että MÄ oikeesti täytän kohta 30, ja ajattelin sitten aloittaa uuden vuosikymmenen hieman erilaisessa kunnossa! Toki nyt jo voin sanoa, että paluuta entiseen EI ole, vaan tää on nyt vallitseva suuntaus, niin hyvän fiiliksen tosta treenaamisesta ja itsensä haastamisesta oikeesti saa. En tahdo vaihtaa tätä mihinkään. Synttäreitä juhlitaan helmikuun alussa, juhlapaikka varattu ja osa kutsuista laitettu jakoon, eli todelliseksi tää vanheneminen vaan muuttuu, ei voi mitään! Tarkemmin juhlia ajattelin alkaa suunnittelemaan sitten talven koittaessa, ja joku ihana mekkokin pitäisi löytää, varmasti monta kokoa pienempi kuin nykyiset, aika ihanaa!

Loppuun vielä lauantain piristykseksi kuva minusta, muutama vuosi sitten :) 

Nää lapsuuskuvat on vaan niin mahtavia, hymy tulee kasvoille väkisin. 

 

Ihanaa viikonloppua siis kaikille, nauttikaa raikkaasta syysilmasta!

Itkua & naurua...

...niistä on tämä maanantai tehty!

Aika tunteiden sekamelska tämä maanantai! Ollaan menty kyllä ääripäästä toiseen, ja varmasti mennään vielä useamman tunnin ajan, ennen kuin nää asiat oikeesti sisäistää!

kuva täältä

Fustraa oli taas tänään luvassa. Viikonlopun jäljiltä jalat, varsinkin pohkeet ja takareidet oli vielä tosi jumissa, ja JOO olin venytellyt reippaasti, kyllä! Ei auttanut, juoksumatolle vei tieni, ja hei, mähän juoksin. Ei se nyt ollut mitään kevyttä ja gasellimaista menoa, mutta voi sitä jo juoksuksi kutsua. Ja vieläpä jaksoin, joo! En epäillyt itseäni vaan annoin mennä, mahtavaa! Reilu tunti piti sisällään myös olkapäitä, ojentajia, hauista ja takareisiä, ja tietenkin niitä vatsoja! Ollaan lähes joka kerta tehty vatsoja jollain uudella tavalla, ja tänäänkin oli vuorossa ihan uusia juttuja. Tykkäsin ja toimi, todellakin!

Fustran parissa mennään puolessa välissä, joten tänään oli luvassa Inbody-mittaus. HUI!
Eka mittaus oli kuukausi sitten kun homma aloitettiin, ja kuten taisin mainita aikaisemmin, EN ole alun tuloksista ollut tietoinen. Painosta tiesin se mitä se oli ollut elokuussa, mutta kaikki mitä on tapahtunut kuukauden aikana on ollut minulle kysymysmerkki. Puntarilla olen käynyt usean kerran viikossa, mutta vain PT on tulokset nähnyt. Toki huomaanhan minä, että kiloja ja senttejä on lähtenyt, kun vaatekaapista löytyy vain verkkarit jotka kestää jalassa :) ja nekin aika huonosti...

Eli, paino on tippunut elokuusta reilu 10 kiloa! Siitä kun Fustra aloitettiin paino on tippunut reilu 6 kiloa! Siis neljässä viikossa, uskomatonta! Ja sitten tuli nauru! Hymy levisi korviin ja siellä se on edelleen! Tässä projektissa ei edelleenkään ole kyse vain kiloista ja senteistä, vaan paljon kaikesta muusta, mutta hei, onhan noi mahtavia tuloksia, turha sitä on kieltää! Rasvamassa kropasta oli myös pudonnut ja paljon, ja lihasmassaa saatu lisää. Tarkemmin tuloksista myöhemmin, mutta tässä vain pintaraapaisu siihen mitä paperi tänään kertoi. Ei siis ihme että tää tyttö oli yhtä hymyä :)

Ja sitten tuli itku! Matkalla kotiin mä sen tajusin. Mä oon tehny ihan valtavasti töitä kuukauden ajan. Kieltäytynyt kaikista herkuista, syönyt tunnollisesti ohjeiden mukaan ja treenannut kuudesti viikossa. Se olen oikeesti MINÄ kuka nää tulokset on saanut aikaan, ihan ite, ei kukaan muu! Itku ei siis ollut negatiivista, vaan mä oikeesti itkin ilosta ja siitä onnistumisen tunteesta. Mä oon laittannu itteni likoon 110 % ja onnistunut. Matka on vielä pitkä, mutta nyt mä uskon konkreettisesti että voin saavuttaa ja vaikka kuinka paljon, jos vain itse siihen uskon! Ja mähän uskon!

Kaunis kiitos kuuluu taustajoukoille, ja ennenkaikkea mahtavalle PT:lle, joka jaksaa kannustaa mua eteenpäin! En mä ois tähän astisiin saavutuksiin pystynny yksin, en mitenkään! KIITOS! Onneksi yhteinen matka jatkuu vielä, itkettäs varmaan paljon enemmän jos tää loppuis tähän! Ihanan paljon rankkoja treenejä, uusia liikkeitä, hikeä, itsensä likoon laittamista ja kipeitä lihaksia, niitä on onneksi vielä luvassa ja paljon! Kiitos myös kaikille läheisille ja teille lukijat mahtavista kommenteista, niiden voimalla jaksaa eteenpäin!

kuva täältä

Mahtavaa viikkoa siis kaikille, 

nauttikaa elämästä ja uskokaa oikeesti itseenne!

Ihanan kamala lauantai!

Mun pohkeet on kadonneet! Samoin takareidet ja perse! 

Voi taivas!

siitä se sitten lähtee...

Olin siis eilen juoksemassa, ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan...

Olin 100 % varma, että EN todellakaan jaksa juosta yhtään ja saan inhottavan pistämisen tunteen rintaani HETI alkuunsa. Olin myös vakuuttunut siitä, että juoksemisen jälkeen oksennan kaaressa urheilukentän laidalla ja makaa nurmikolla puoli kuolleena.

pelottava näky!

Kuinka sitten kävinkään? Olin mä aika väärässä ajatuksieni kanssa!

Lauantai-iltapäivälle sattui mahtava syksyinen ilma, ja voi olla että jos oltaisiin juostu viikko sitten kaatosateessa, fiilis olisi varmasti ollut ihan erilainen. Urheilukentällä ei ollut ruuhkaa, paikalla vaan minä ja PT:ni. Ensin hölkättiin rauhallisesti kierroksen verran, ja sitten käveltiin ja valmistauduttiin henkisesti aloitukseen. Homma toimi siis niin, että suora juostiin täysillä ja kaarre käveltiin ja tasoiteltiin sykettä/hengitystä sen minkä siinä nyt kerkesi. Juoksussa tärkeintä oli pitkä askel ja hieman etukeno asento, niin ja piti muistaa hengittää (se on varmaan se kaikkein vaikein). Ekat pari vetoa meni sisäistäessä hommaa, ajatuksissa mietti koko ajan pitkiä askeleita ja sitä hengittämistä, ja tietenkin sitä missä se maaliviiva häämötti. Näitä vetoja tehtiin kuusi, ja sitten käveltiin 3/4 ratakierrosta ja homma alusta!

Vajaan sadan metrin vetoja juostiin yhteensä 18 kertaa. Ja oikeesti MÄ juoksin ja vielä kaikki vedot! Ihan kamalaa se oli, turha asiasta on valehdella. Voi olla, että leikki olisi jäänyt kesken puolessa välissä ellei vieressä olisi juossut PT, joka jaksoi kannustaa uudelleen ja uudelleen. Eli kiitos kaunis, taas kerran!
Viimeiset vedot oli aika puurtamista, tuntui ettei jalat nouse enää yhtään ja hengitys lamaantuu samantien. Mutta, en kuitenkaan oksentanut enkä myöskään maannut nurmikolla puolikuolleena, vaan reippaasti tallustelin venyttelyiden pariin. Ja sitten se iski! Aivan valtavan hyvä olo, se tunne kun tajusi että MÄ oikeesti tein sen mihin en todellakaan olisi tiennyt pystyväni. Hymy oli kyllä korvissa, ja sinne se jäikin. Loppuun vielä venyttelyt jaloille ja hengityksen tasaamista, mahtavaa!

Mun ongelma on se, että en oikeasti luota itseeni monissakaan jutuissa mitkä liittyy treenaamiseen. Pidän itseäni useissa jutuissa vielä TOSI huonokuntoisena, vaikka totuus on jo jotain toista. En luota, että jaksaisin ja pystyisin. Huomaan peilistä selkeät muutokset kropassa, mutta en vain usko että MINÄ pystyisin tekemään asioita joita en ennenkään ole tehnyt. Olen kuitenkin päättänyt muuttua, ja uskoa oikeasti siihen, että minä pystyn, minä osaan ja minä jaksan! Se mitä nään peilistä on ihan oikeaa, ja kropan muutoksen kautta kuntonikin on parantunut ja paljon. Sisäistäminen alkaa NYT!

Uskokaa siis itseenne, TE pystytte, TE osaatte ja TE jaksatte!

Ihanaa sunnuntaita kaikille, 

täällä alkaa nyt armottomat venyttelyt, jotta kadonneet jalat löytyisivät huomiseen mennessä!

Mukavuusalue?

kuva täältä

Mukavaa perjantai-iltaa kaikille! 

Tää viikko on mennyt NIIIIIIIN vauhdilla. Suoraan sanottuna hävettää, että kirjoittelut on jäänyt ihan liian vähälle, mutta tuntuu että aika vaan ei ole riittänyt kaikkeen. Illalla töiden ja treenien jälkeen ajatuksissa on ainoastaan syöminen ja nukkuminen. Energiaa kyllä riittää, mutta jotenkin en vain saa sitä väännettyä tänne. Mutta, lupaan parantaa tapani, ja ensi viikolla postailla aktiivisemmin.

Kuten otsikostakin voi päätellä, on tämä viikko vienyt minut oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Olen taas, jälleen kerran, ylittänyt itseni ja ajatukseni siitä mitä oikeasti jaksan ja mihin oikeasti pystyn. Mutta palataan ajatuksissa lapsuuteen, ja siihen mitä varmaan meistä jokainen on tehnyt pienenä tyttönä, eli  
hypännyt hyppynarua. Koskas olette hypänneet edellisen kerran?
Omasta viime kerrasta on aikaa n. 20 vuotta, tai jopa enemmän, ja voin todellakin kertoa, että ei oo helppoo, ei! Voi kamala! Mikä häpeä ja nolostuminen! Siis MUN on pitänyt pyörittää tuota narua ympäriinsä, pystyä hyppäämään narun ylitse, ja vielä aika monta kertaa!

pahin painajainen

Viime sunnuntaina kun kävin testaamassa X-method treeniä tutustuin pitkän tauon jälkeen tähän naruun uudestaan. Jälleen tapaamisemme EI ollut kauhean miellyttävä. No joo, näyttäähän se tosi helpolle kun katsoo vierestä kun PT hyppii kevyen ilmavasti, koita sitten tehdä perässä. Lopputulos jotain ihan muuta. Tuntui joo TOSI kevyeltä, hehheh! No sunnuntaista selvisin, ja tänään tuo kapistus ootteli mua uudelleen Fustra-tunnilla. PT:ni on varmaan joku rakkaussuhde tohon naruun, koska tänään taas innokkaasti hypin jo toisen kerran viikon sisällä. Mikäs siinä, toinen laskee hymyssä suin toistoja vieressä ja toinen hyppii kuin viimeistä päivää. Reilua, sanon minä :)



Eli mukavuusalueen ulkopuolella oltiin, ja todella pahasti! Mutta, olen päättänyt, että tuosta narusta (joka löytyy myös kotoa, kuten kuvasta näkyy) tulee ystäväni, ja meillä on tulevaisuudessa paljon hyppyjä tiedossa. Aion opetella, että hyppäämisestä tulee kevyempää ja ei enää niin nöyryyttävää. Parin viikon päästä alkava X-method on varmasti osa syy tähän, sillä siellähän me taas hypitään, ja paljon! Mutta, oli se lapsena vaan niin paljon helpompaa kuin melkein 30-vuotiaana, kokeilkaapas?

Huomenna mennään sitten vihdoin juoksemaan, satoi tai paistoi! Ja taas ollaan mukavuusalueen ulkopuolella. Ehkä mua on jo nöyryytetty riittävästi, joten eipä tässä enää paljon mikään tunnu miltään. Antaa tulla vaan, ihan millainen treeni tai liike tahansa, minä teen. Sen olen päättänyt! En edelleenkään tahdo päästä helpolla, ja sitä ei kyllä ole eikä tulekkaan tapahtumaan, siitä on tuo PT:ni pitänyt loistavasti huolen. Välillä vähän liiankin...

Ihanaa, pirteää viikonloppua kaikille, 

ja kokeilkaa poistumista omalta mukavuusalueeltanne, se tekee välillä ihan hyvää!

Maanantaita!

Se on sitten taas uusi viikko alussa. Miten nopeesti nää päivät meneekään, en ymmärrä? 

Viikonloppu vaan hujahtaa ohitse, ja ajatelkaa, kohta on JOULU! Siis tasan kolmen kuukauden kuluttua vedetään suklaata suu vaahdossa ja availlaan kaikkia ihania lahjoja (jos ollaan oltu kiltisti). Tässähän voisi saada ihan paniikin aikaan siitä mitä kaikkea pitäisikään tehdä :) Mutta ei, otetaan nyt ihan rauhallisesti ja aletaan panikoimaan lahjoista ja muista jutuista vasta joulukuussa. Kyllä minussakin asuu pieni jouluihminen, joka tykkää laittaa kotia joulukuntoon ja ostaa läheisilleen kaikkia kivoja pieniä paketteja. Tykkään myös tehdä lahjoja itse, joten pitää toivoa että jostain löytyy aikaa askarteluiden pariin tällekin syksylle.

kuva täältä

Viime viikko sujui vauhdikkaasti. Viikkoon mahtui kuudet treenit ja reilusti venyttelyitä, joista olen todella ylpeä, sillä ne ovat olleet aikaisemmin suuri kompastuskivi ja unohtuneet todella helposti. Mitä enemmän treenaa, sitä paremmin ymmärtää venyttelyiden suuren merkityksen. Niitä ei vaan voi unohtaa tai jos niin tekee, tuntee sen kyllä seuraavana päivänä kropassaan.

Fustra-treenit kulkee ihan mallikkaasti, ja PT:n mukaan editystä on tapahtunut. Yhteisiä treenejä on takana seitsemän kertaa, joten pian ollaan yhteisen matkan puolivälissä. Muutosta huomaan myös päivittäisessä arjessa, ja siitä että mietin ryhtiäni ja kroppani kantamista paljon arjen touhuissa. Töissä kiinnitän enemmän huomiota siihen miten istun ja miten esimerkiksi nostan tavaroita. Yritän pitää lavat takana ja vatsan jännityksessä, ja päivä päivältä se sujuu paremmin. Eli hyvin ollaan matkassa mukana. Vaikeitakin hetkiä mahtui viime viikkoon, turha sitä on kieltää, ja aivan liian monta kirosanaa pääsi suustani, joten anteeksi kaikilta tuskailuni kuulleilta vielä tätäkin kautta.

Sunnuntaina, eli siis eilen, meidän oli tarkoitus mennä juoksemaan, mutta vesisade, tai oikeastaan kaatosade muutti suunnitelmat. Toki, sehän on vain pukeutumiskysymys, mutta ehkä ihan hyvä että juoksua siirrettiin, sillä Lappeenrannassa satoi eilen taukoamatta KOKO päivän! Ei se mikään nautinto varmaan olisi ollut pinkoa pitkin urheilukenttää muutaman asteen lämmössä ja kaatosateessa. Juoksu vaihtui siis salitreeniin, ja pääsin testaamaan uutta X-method ryhmäliikuntatuntia joka saapuu Huhtariin toivottavasti jo tämän syksyn aikana. PT:ni oli ollut koulutuksessa asian tiimoilta ja tottakai minä, innokkaan tietämättömänä olin valmis testaamaan mistä hommassa on kyse. Treenistä kertoo paljon se, jos muistutetaan että ÄLÄ syö mitään ennen treenejä! Myönnän, puolessa välissä etsin katseellani roskista salin nurkasta, mutta onneksi se jäi vain etsimisen asteelle. Tarkemmin eilisestä treenistä kerron myöhemmin, mutta voin todeta, että WAU!

Tänään jatketaan Fustran parissa, ja muutoinkin viikko menee tutun, hyväksi havaitun kaavan mukaan. Mukavaa viikkoa siis kaikille, ei anneta sateen ja harmaan syksyn haitata!

Tässä vielä pieni muistutus meille kaikille:

kuva täältä

Ihana vapaapäivä!

Pirteetä torstaita kaikille! 

Lappeenrannassa ainakin paistaa aurinko, ja ulkona on mitä täydellisin syyspäivä! 

Ja liki täydellinen on ollut tämän tytön vapaapäiväkin!

Tässä on takana aika rankka viikko. Töissä paljon hoidettavia asioita, niin mukavia kuin niitä vähemmän mukavia. Treenejä on tällä viikolla ollut JOKA päivä, ja ero on aika suuri, kun aikaisempina viikkoina treenejä on ollut 3-4. Ja vielähän tätä viikkoa on jäljellä :) Tänään 9.00 olin reippaana Bootcamp-tunnilla, ja viha-rakkaus suhteeni näitä tunteja kohtaan on edelleen voimassa. Toisena hetkenä se on maailman parasta ja toisena taas maailman pahinta, varmaan normaalia? Huomenna vielä Fustran pariin ja sitten sunnuntaina luvassa juoksemista, HUI! Onneksi huippu-PT:ni lähtee mukaan lenkille, sillä en oikeasti ole juossut juuri ollenkaan. Luvassa on urheilukenttä ja paljon vetoja, kauhukuvia siis jo valmiiksi! 

Tämän viikon treenit ovat sujuneet suhteellisen hyvin. Tehoja on selvästi nostettu, ja en todellakaan ole päässyt helpolla, mutta eihän se tarkoitus olekkaan. Aina EI kaiken tarvitse tuntua kivalta ja olla hauskaa! Mutta silti, yhtään hetkeä EN vaihtaisi pois, ja jokainen treeni on ollut eteenpäin menevä ja tunnen todella, että olen saanut rahoilleni vastinetta! Vaikka kyseessä on ISO investointi, ei tunnu että rahat menisivät hukkaan, ja se että toinen kannustaa ja potkii eteenpäin on just se juttu mitä mä tartten. Jos tässä vaiheessa tekisin liikkeitä jatkuvasti yksin, toistoista putoaisi taatusti osa pois ja tekniikat olisivat hajalla, olisin siis ihan hukassa! On myös kiva huomata, että PT jaksaa kannustaa ja tsempata huonompanakin päivänä, ja helposti siinä unohtaa päivän ongelmat kun treenaa toisen kanssa, joka saa ajatukset ihan muualle. Näitä ylistyssanoja riittäisi varmasti omaankin blogitekstiin, ja se on ehkä luvassa sitten myöhemmin. 

Bloggari-Anna on kirjoittanut blogissaan samoja fiiliksiä PT:n merkityksestä, käykää kurkkaamassa täältä.

Mutta sitten salilta muihin tunnelmiin. Kuten mainitsin, ulkona on siis IHANA ilma. 

Maisemat parvekkeelta näyttivät tänään tältä. 

Syksy saapuu, sille ei voi mitään!

Ihanaan vapaapäivään on lisäksi mahtunut kämpän siivousta, joka ei aina todellakaan ole ihanaa. Tänään aamutreenien jälkeen oli kuitenkin niin paljon virtaa, että nyt kiiltää kämppä. Pyykkejäkin on pesty iso kasallinen, ja loppuviikon ruokaostokset tehty. Lisäksi hain postista miellyttävän paketin. Olin osallistunut Evita-lehden kotisivuilla kilpailuun, jossa etsittiin testaajia uusille tuotteille, ja kappas, tulin valituksi. Joten tällaisia tuotteita testaillaan seuraavat viikot. Kommentteja tuotteista saatte sitten myöhemmin.

Weledan uutuuksia

Nyt suunnaksi viikon lehtikatsaus, ja aion sallia itselleni myös pikku päikkärit, ne on vaan parhautta! Luvassa on uusimmat numerot lehdistä Menaiset Sport ja Fit, ja molemmista lehdistä näytti ensi vilkaisulla löytyvän paljon mielenkiintoisia artikkeleita, joten toivon että jaksan lukea edes toisen lehden ennen unia...illalla sitten vielä venytellään, jotta ollaan reippaana huomiseen päivään!  

Toivottavasti teilläkin siellä päivä on sujunut mukavissa merkeissä!

Energiaa purkista?

Kävimme tänään töissä mielenkiintoista keskustelua erilaisista lisäravinteista ja niiden käytöstä. Erilaisia mielipiteitä oli ihan yhtä paljon kuin meitä keskusteluun osallistujiakin. Puhuimme ravinteiden tarpeellisuudesta ja siitä, että eikö oikea "kotiruoka" sittenkään riitä. Erilaisten tutkimusten tuloksia lenteli ilmaan, samoin omakohtaisia kokemuksia.

Keskustelu lähti käyntiin minun viime öisistä krampeista. Voi kamala! Kaikki kramppeja kokeneet tiedätte varmasti sen tunteen kun heräätte aamuyöllä ja kipu on viiltävä, ja se ei vaan lähde pois. Itselläni kramppasi aamu 4.00 aikaan oikea jalka pohkeen kohdalta, ja siinä menikin sitten aamuyön kalliit unitunnit jotain ihan muuta tehdessä. Myönnän, nämä krampit olivat ihan omaa syytä. Join liian vähän, treenasin tosi kovaa (ihanaa) ja en muistanut lisätä päivän aterioihin riittävästi suolaa, vaan päivän ruokailut meni aika mauttomissa tunnelmissa. Vahingosta ja keskustelusta viisastuneena suuntasin tänään töiden jälkeen kaupan lisäravinnehyllylle, ja sieltähän löytyi!

Siis oikeasti, monta metriä ja monta hyllyä varattuna pelkille lisäravinteille, huhhuh! Siinä oli sitten varaa valita minkä purkin kärryyn nappaa. Kyllä näillä tehdään hyvää bisnestä! Nämä tuotteet päätyivät minun koriini:

Magnesiumin pitäisi nimenomaan auttaa näihin kramppeihin. Vahva piimaa + auttaa pitämään hiukset, ihon, kynnet ja nivelkudokset kunnossa. Itse kärsin huonoista kynsistä, joten jos tämä purkki toisi siihenkin apua. Lisätietoa molemmista tuotteista löytyy täältä.

Syksyn ja talven lähestyessä matkaan tarttui mukaan purkki D-vitamiinia. Tuttu juttu varmaan kaikille!

Itse tykkään nauttia vitamiinit aamulla nestemäisessä muodossa, jotenkin se tuntuu vaan paremmalle kuin pillereiden nappailu. Joten matkaan tarttui myös purkit monivitamiinia sekä pelkkää c-vitamiinia. Jos vaikka nauttisi näitä vuoro aamuina.

Antakaahan te konkarit vinkkejä, mitä muuta tulisi vielä ostaa vai riittääkö nämä, vai onko nämä teidän mielestä turhia?

Muutoinhan viikko on lähtenyt käyntiin tosi napakasti. Eilen oli Fustran vuoro, ja voi että mä kärsin. Purin hammasta yhteen ja kirosin ääneen (hyi minä). Liikkeet meni miten meni, kehitystäkin havaittavissa ainakin PT:n mukaan, ja uskottava se varmasti on, vaikka ihan siltä ei eilen tuntunutkaan. Kärsimätön luonteeni nosti taas päätään esiin, sillä haluaisin osata kaikki nyt ja heti, enkä vasta muutaman kerran jälkeen. Voi voi, haastetta kerrakseen!

Tänään kuitenkin reippaalla mielellä kohti Bootcamp-tuntia ja huomenna uudelleen Fustran pariin. Olo on muuten ihan mahtava, senttejä ja kiloja on lähtenyt, ja viikonloppuna ostin housut kokoa johon en todellakaan uskonut mahtuvani :) Askeettinen ruokavalio on pitänyt hyvin, enkä ole sortunut houkutuksiin vaikka tarjollahan niitä olisi päivittäin. Hyvä tästä tulee!!!

Mukavaa viikkoa kaikille!

Herkkuja & Houkutuksia

Kuten viimeeksi mainitsin, oli tiedossa parin päivän reissu Turkuun, kouluttautumaan. Näin jo kauhukuvia tulevasta, ja siitä miten pystyyn syömään haastavissa olosuhteissa oikein. No nyt on kuitenkin kotiuduttu, ja matka meni LOISTAVASTI!  
Voin olla taas TOSI ylpeä itsestäni!

Matka Lappeenrannasta Turkuun on pitkä, ja matkan varrella pysähdyttiin useaan otteeseen tutustumaan mitä kollegat tekevät muissa kaupungeissa. Tauoilla muut nauttivat kahvia ja herkullisia pullia, minä löysin kaupasta kahvin kaveriksi rahkan. Toimi loistavasti! Lounas oli helppo hoitaa, jätti vaan kastikkeet ja perunat pois, ja korvasi ne salaatilla ja kasviksilla. Illan ruokailutkin hoituivat salaatilla, ja juomana Cola Lightia tai vettä, muiden nauttiessa olutta ja viiniä. Kyllä se kirpasi, turha sitä on kieltää! Ei auttanut kun purra hammasta yhteen ja pysyä päätöksessä.

Koulutuspäivän aamu alkoi kaurapuurolla ja raejuustolla, ja santsasin aamuun vähän extra kaloreita välipalan kautta, koska tiesin että tarjoilut loppupäivästä eivät välttämättä ole minulle sopivia. Päätös olikin fiksu, sillä sekä aamukahvilla että iltapäiväkahvilla tarjolla oli pullaa ja pasteijoita. Oikeesti, eikö nyt millään löytyisi mitään terveellisempiä vaihtoehtoja??? Tiedän, että se terveellisempi vaihtoehto on monesti myös se kalliimpi vaihtoehto, mutta voisiko vaikka löytyä joku kultainen keskitie! Yritä siinä nyt syödä terveellisesti, jos jokainen suupala pitää sisällään MONTA sataa kaloria! Plussaa kuitenkin siitä, että lounaalla terveellisyys oli huomioitu mielestäni hyvin, ja minunkin lautanen täyttyi kalasta (ilman kastiketta) ja runsaasta määrästä kasviksia!

Päivän koulutukseen kuuluivat myös näytteilleasettajamessut, ja jo ennen tapahtumaa olin päättänyt, että EN maista mitään, vaikka voisinkin. Eikös se niin mene, että kun antaa houkutukselle vähän ja se vie sinut kokonaan. Tunnen itseni niin hyvin, ja olen tässä muutoksessa vielä niin alussa, että jo pienikin suupala jotain makeaa, ja se olisi menoa. Onneksi ihanat työkaverit maistoivat herkut minunkin puolesta, ja tämä tyttö tyytyi mehukeittoon, nam!

mmmmmm, namimunkkeja erilaisilla kuorrutuksilla

munkkeja, viinereitä, pullaa...

Tässä vaan muutama kuva siitä, mitä päivän aikana olisi ollut tarjolla.

Nyt kuitenkin ollaan "turvallisesti" kotona, ja päästään palaamaan normaaliin arkeen. Illalla pääsee treenaamaankin, ja innolla jo odotan mitä PT on mun pään menoksi keksinyt tällä kertaa. Kun on kaksi päivää istunut autossa ja koulutuksessa, niin voin uskoa että tänään on fiilis salilla aika korkeella. Virtaa ainakin tuntuisi riittävän.

Pirteää viikonloppua kaikille, ja kiitos kaikille IHANAN tsemppaavista kommenteista!!! 

Laittakaahan muutkin blogissa vierailevat kommentteja tulemaan, kuulisin mielelläni mitä teille kuuluu!