Mukavuusalue?

kuva täältä

Mukavaa perjantai-iltaa kaikille! 

Tää viikko on mennyt NIIIIIIIN vauhdilla. Suoraan sanottuna hävettää, että kirjoittelut on jäänyt ihan liian vähälle, mutta tuntuu että aika vaan ei ole riittänyt kaikkeen. Illalla töiden ja treenien jälkeen ajatuksissa on ainoastaan syöminen ja nukkuminen. Energiaa kyllä riittää, mutta jotenkin en vain saa sitä väännettyä tänne. Mutta, lupaan parantaa tapani, ja ensi viikolla postailla aktiivisemmin.

Kuten otsikostakin voi päätellä, on tämä viikko vienyt minut oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Olen taas, jälleen kerran, ylittänyt itseni ja ajatukseni siitä mitä oikeasti jaksan ja mihin oikeasti pystyn. Mutta palataan ajatuksissa lapsuuteen, ja siihen mitä varmaan meistä jokainen on tehnyt pienenä tyttönä, eli  
hypännyt hyppynarua. Koskas olette hypänneet edellisen kerran?
Omasta viime kerrasta on aikaa n. 20 vuotta, tai jopa enemmän, ja voin todellakin kertoa, että ei oo helppoo, ei! Voi kamala! Mikä häpeä ja nolostuminen! Siis MUN on pitänyt pyörittää tuota narua ympäriinsä, pystyä hyppäämään narun ylitse, ja vielä aika monta kertaa!

pahin painajainen

Viime sunnuntaina kun kävin testaamassa X-method treeniä tutustuin pitkän tauon jälkeen tähän naruun uudestaan. Jälleen tapaamisemme EI ollut kauhean miellyttävä. No joo, näyttäähän se tosi helpolle kun katsoo vierestä kun PT hyppii kevyen ilmavasti, koita sitten tehdä perässä. Lopputulos jotain ihan muuta. Tuntui joo TOSI kevyeltä, hehheh! No sunnuntaista selvisin, ja tänään tuo kapistus ootteli mua uudelleen Fustra-tunnilla. PT:ni on varmaan joku rakkaussuhde tohon naruun, koska tänään taas innokkaasti hypin jo toisen kerran viikon sisällä. Mikäs siinä, toinen laskee hymyssä suin toistoja vieressä ja toinen hyppii kuin viimeistä päivää. Reilua, sanon minä :)



Eli mukavuusalueen ulkopuolella oltiin, ja todella pahasti! Mutta, olen päättänyt, että tuosta narusta (joka löytyy myös kotoa, kuten kuvasta näkyy) tulee ystäväni, ja meillä on tulevaisuudessa paljon hyppyjä tiedossa. Aion opetella, että hyppäämisestä tulee kevyempää ja ei enää niin nöyryyttävää. Parin viikon päästä alkava X-method on varmasti osa syy tähän, sillä siellähän me taas hypitään, ja paljon! Mutta, oli se lapsena vaan niin paljon helpompaa kuin melkein 30-vuotiaana, kokeilkaapas?

Huomenna mennään sitten vihdoin juoksemaan, satoi tai paistoi! Ja taas ollaan mukavuusalueen ulkopuolella. Ehkä mua on jo nöyryytetty riittävästi, joten eipä tässä enää paljon mikään tunnu miltään. Antaa tulla vaan, ihan millainen treeni tai liike tahansa, minä teen. Sen olen päättänyt! En edelleenkään tahdo päästä helpolla, ja sitä ei kyllä ole eikä tulekkaan tapahtumaan, siitä on tuo PT:ni pitänyt loistavasti huolen. Välillä vähän liiankin...

Ihanaa, pirteää viikonloppua kaikille, 

ja kokeilkaa poistumista omalta mukavuusalueeltanne, se tekee välillä ihan hyvää!