maanantai 3. syyskuuta 2012

Fustra, tästä se alkaa!

kuva täältä
Tänään se sitten alkoi! Mua jännitti koko päivän, tai tarkemmin sanottuna monta päivää, en vaan yhtään tiedä että miksi. Se tunne on hassu, ei sitä oikein osaa kuvailla. Ja en todellakaan tiedä, että mitä mä niin tässä päivässä jännitin, sillä PT on tullut tutuksi ja tiesin mitä olen aloittamassa (ainakin osittain), mutta ehkä tämä oli sitä hyvää jännitystä. No jännitys päättyi tänään kun Fustra part one alkoi!

Ensin vuorossa oli inbody-mittaus, joka itselle oli ensimmäinen kerta. Aika pieneksi (tai suureksi) siinä tuntee itsensä, kun minuutin verran seisoo paikallaan laitteessa, joka mittaa kehostasi paljon paljon asioita. Minuutti on muuten pitkä aika! Olin miettinyt aikaisemmin, ja taistellut itseni kanssa, haluanko vai enkö kuulla tuloksia. No päätin sitten, että tuloksia mittauksesta en tällä kertaa tahdo kuulla, vaan ne selviävät sitten myöhemmin tulevaisuudessa. Painosta näin vilauksen, ja se oli pudonnut edelliseltä vaakareissulta, eli oikeaan suuntaan ollaan menossa, vaikka se ei se pääasia olekkaan tässä jutussa!

Sitten vaan tosi toimiin! PT näytti liikkeet kärsivällisesti ja helpoiltahan ne näyttivät, kuten aikaisemminkin. Mutta on ne vaan NIIIIIIIN pirun vaikeita tehdä. Jumissa olen, en ehkä ihan niin pahasti kuin silloin heinäkussa, mutta jumissa kuitenkin, ja se riittää. Siitä on siis päästävä eroon, ja uskon todella että niin tuleekin tapahtumaan, en mä tässä jutussa muuten olisi mukana 110 %:sti. Mutta, olen päättänyt että tuosta puisesta kepistä, joka tuntuu vielä niin raskaalta, tulee mun kaveri tässä projektin mittaan. Vielä tänään se tuntui niin painavalta ja välillä oikein unohti että pitää käsissään vain puista keppiä, sillä se tuntui ihan joltain muulta! Kokeilkaapa itse :)

Fustra Finlandin Facebook-sivuilla oli tänään julkaistu hyvä video, ja jaan sen nyt tänne, sillä edelleen videot kertovat enemmän kuin sanat, ja videossa näytettäviä juttuja minäkin pääsin tänään testaamaan.

Eikös näytäkkin helpolta? Voin kertoa, EI se ole!

Ensi kerralla pitää itsekkin ottaa kamera mukaan treeneihin, niin saatte todistusaineistoa mun treeneistä, nyt kamera jäi tässä kaikessa jännityksessä treenikassiin. Reilun tunnin aikana tuli HIKI. Paita oli kyllä märkä ja huomenna tuntuu varmasti lihaksissa, ja varsinkin niissä joita ei tule liikaa käytettyä mutta joita nimenomaan pitäisi käyttää. Treenin lopussa sain vielä ihania (lue kamalia) venytyksiä osakseni, ja voi minua, mä oon niin jumissa. Omaan myös inhottavan taidon, eli silloin kun pitäisi rentoutua ja olla ihan relax, niin mitä mä teen, jännitän kahta kauheammin! Mutta oli IHANAA (oikeasti) kun joku toinen venyttää sua, ja ehkä mä joskus opin rentoutumaankin. Mä oon myös TOSI huono venyttelijä kotona, mutta aion parantaa tapani, tämänkin asian osalta, LUPAAN!

kuva täältä
Reilu tunti kului nopeasti, liiankin nopeasti. Huomenna jatketaan Bootcampin parissa, keskiviikkona huilataan, torstaina Bootcamp heti aamusta, ja perjantaina palataan sitten takaisin Fustran pariin. Kiire viikko siis tiedossa, ja huomenna pitäisi reilun viikon lomailun jälkeen palata töidenkin pariin. Huomenna saan sitten sen pelkäämäni ruokavalion ja pääsen tutustumaan siihen tarkemmin. Mitä kaikkea SAAN ja mitä kaikkea EN saa syödä, selviää siis tarkemmin huomenna. Toki ruokavaliota on siistitty jo viikkojen varrella aika paljon, ja viikonloppunakaan mun ei tehnyt mieli syödä mitään herkkuja, vaikka siihen luvan itselleni olinkin antanut. Hassua, nopeasti muuttuu ajatettelutapa kun asennemuutos on tehty.

Pirteää viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Tätä postausta odottelinkin! Miulla oli ihan samanlaiset fiilikset ekan Fustra-tunnin jälkeen :) Mutta voin varoittaa, että tuo hiki tulee kyllä vielä näni kahden kuukaudenkin jälkeen, että älä turhaan pelkää et homma yhtään helpottuu ;D Kirjoittele ehdottomasti jatkossakin, miten treeni etenee! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Aika realistinen käsitys on myös tulevasta, ei se helpotu, mutta ehkä tästä alkukankeudesta muuttaa muotoaan, ja hien määrä on varmaan vakio :) ja saat jatkossakin lukea tunnelmia, lupaan!

      Poista
  2. Voi miten tutulta tuo lukemani teksti kuullostaakaan. Komppaan myös edellistä kommentoijaa, ei se homma helpotu, se vaan pahenee :) Ja se puinen kepukka tuntuu välilä todella raskaalta :) Täällä on ollu muutaman päivän tauko, huomenna taas Fustrailemaan. Tsemppiä sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu kommentista ja tsempistä, sitä tosiaan tarvitaan :) ja puisesta kepistä tulee kaveri, kun vaan niin päätetään! Täällä fustran pariin seuraavan kerran perjantaina, nyt pari päivää Bootcampin parissa! Tsemppiä sinnekin :)

      Poista