Fustra, matkalla uuteen elämään...

kuva täältä

Kuten otsikkokin paljastaa, on Fustran aika tällä erää ohi!

Kahdeksan viikkoa, 18 treenikertaa. Syyskuun ensimmäisellä viikolla matka alkoi, ja voi että millainen matka tämä on ollut. Alkutilanne oli aika lohduton. Kuvittelin itseni suht OK kuntoiseksi, olin väärässä. Vaaka kertoi karun totuuden, samoin inbody-mittaus. Jotain oli pakko tehdä. Päivän kalorimäärät tiputettiin ALAS ja ruokavalio koki suuren muutoksen. Rahkapurkit löysivät tiensä jääkaappiin, ja puhdas ruoka valtasi lautasen säännöllisin ruoka-ajoin, joista EI tingitty. Herkut katosivat muiden suihin, ei minun!

PT:n kanssa treenattiin kolmesti viikossa, pääsääntöisesti. Reilun tunnin treenit tuntuivat silkalta kidutukselta ja nöyryytykseltä. Tuntui, että koko sali tuijotti että onpas siinä huonokuntoinen nainen, ja miten puisen kepin pyörittämisestä ja kääntelystä voi tulla noin kuuma ja hiki. Voin kertoa, se EI ole helppoa, suosittelen kokeilemaan! Kerta toisensa jälkeen fiilis kuitenkin kohosi. Ylitin itseni matkan varrella monen monta kertaa! Se tunne, kun tajuaa, että MÄ OSAAN, MÄ PYSTYN & MÄ JAKSAN, on niin uskomaton, että sanat eivät riitä kertomaan! Se tunne on varmaan kuin huumetta, johon jää koukkuun, ja tahtoisi kokea sen kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Matka ei kuitenkaan ole ollut helppo. Itkua ja hammasten kiristystä, ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta. Olen ihmisenä tyyppiä kaikki mulle heti ja nyt, joten pitkäjänteinen puurtaminen on välillä tuntunut kohtuuttomalta. Nyt kuitenkin tiedän, että se kaikki on sen arvoista. Tuloksia ja onnistumisia ei saavuteta yhdessä yössä, vaan se vaatii aikaa ja keskittymistä. Itsestä on osattava pitää huolta, ja vapaapäivät vietettävä! Lihashuollon merkitystä ja venyttelyä EI vaan voi unohtaa, ja unta on saatava riittävästi. Itsestään selvyyksiä, mutta pääsivät muutaman kerran unohtumaan, voin kertoa eivät unohdu uudestaan!

kuva täältä

Muutoksia kropassa on tapahtunut ja paljon. Kiloja on karissut yli 10, ryhti on parantunut, osaan kantaa itseni paljon paremmin, ja sanat "muista lapatuki, vatsa tiukaksi ja lantio eteen" kaikuvat unissakin. Migreeni on kadonnut ja jumitukset alaselästä ja niska-hartia seudulta poissa. Tuloksia saatte kuvien muodossa mahdollisimman pian, mutta sen voin kertoa että vaatekoko on pienentynyt ja paljon, ja kaapissa lojuneet tavoitefarkut monen vuoden takaa menevät ensimmäistä kertaa jalkaan ja vielä ihan kevyesti!

Matka ei kuitenkaan pääty tähän, ei todellakaan! Salitreenit alkavat ensi viikolla, Bootcamp-tunnit säilyvät mukana, juokseminen tuntuu mahtavalle ja perjantaina alkaa kahdeksan viikon X-method harjoittelu. En enää jumahda sohvalle töiden jälkeen, vaan suuntaan salille/jumppaan. Tiedän mistä saan hyvän olon, ja se ei löydy sohvalta tai jääkaapilta, edelleenkään!Tiedän, että kaikki on mahdollista jos oikein siihen uskoo!

En todellakaan olisi pystynyt tähän yksin! Kotijoukoille jotka ovat kärsineet ja paljon, ISO kiitos!
Isoin ja kaunein kiitos menee kuitenkin maailman parhaalle PT:lle, joka on kestänyt kiukutteluni ja tunteiden purkaukset viikkojen ajan. En halunnut päästä helpolla, ja en todellakaan päässyt. Minut haastettiin uudestaan ja uudestaan, ja vaikka liikkeet tuntuivat välillä kohtuuttomilta ja kärsimykseltä, toinen osasi lukea minua ja tiesi, että tämä on just se mitä mä tartten. Sain tukea ja kannustusta silloin kun sitä tarvitsin, ja neuvoja ja vinkkejä matkan varrella asiaan kuin asiaan! En olisi pystynyt näihin tuloksiin yksin!

Suosittelen Fustraa KAIKILLE! 

Ammattitaitoisen PT:n kanssa saa treenaamisesta paljon enemmän irti kuin yksin puurtaessa. Raha on vain rahaa, ja jos kyse on omasta kropasta, siitä yhdestä ja ainoasta, ei kaikkea voi mitata vain rahassa. Kroppa kannattaa laittaa kuntoon, ja jos minä olen omani saanut parempaan suuntaan ja elämäni oikeille raiteille, pystyy siihen kuka tahansa. Elämä on oikeesti aika mukavaa :)

HUPS, tulihan sitä tekstiä sittenkin! Kuvia ja lisää tunnelmia luvassa myöhemmin...

Ihanaa viikkoa kaikille!