lauantai 30. maaliskuuta 2013

Punnitse & Säästä, vai?

Leppoista pääsiäistä vaan kaikille!
Kelit ainakin näyttävät suosivan pääsiäisen viettäjiä, ja täällä Lappeenrannassakin aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta, eli kyllä se kevät sieltä tulee, ennemmin tai myöhemmin!

Itse vietän pyhät töiden merkeissä, mutta tänään luvassa oli kuitenkin vapaapäivä, ja teinkin eilen työpäivän jälkeen piipahduksen vanhempieni luokse Kouvolaan. Leppoista oleilua ja hyvää ruokaa, pari lasia viiniä ja saunan lämpöä, nollaa hyvin ajatukset ja stressit arjesta. Tänään paluumatkalla oli tehtävä piipahdus viime vuonna avatussa Veturissa,  ihanan siisti kauppakeskus josta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Niin myös minulle!

Matkaan tarttui mainoksen innottamana Budget Sportista juoksutrikoot sekä ulkoiluhousut, yhteensä 39 €, eli ei paha ollenkaan. Näistä tarinaa sitten seuraavalla kerralla, mutta juoksutrikoot lähtee tänään testiin, sillä ajattelin lähteä pitkästä aikaa ulos juoksemaan, kadutkin näyttävät suhteellisen kuivilta, ainut harmitus on valtaisa pölyn määrä. Alan olemaan aika tukossa, kevät & allergiat, mutta ensi viikkoa ja lääkkeitä odotellessa, eiköhän tässä vielä muutama päivä sinnitellä.

Mutta, itse asiaan, kuten otsikkokin lupaa. Veturista löytyy myös ehdoton suosikkikauppani Punnitse & Säästä, josta ei todellakaan voi poistua tyhjin käsin. Tällä kertaa mukaan tarttui mm.

Ihanaa Pukka LOVE-teetä, nam! Ennestään kotoa löytyy Harmony, Detox ja Cleanse-teetä, joten tämä hyvänä jatkona sarjalle. Ihanan, huumaavan tuoksuisia, ja hintakin ihan kohtuullinen.

Vaihteluita protskupatukoille, tässä muutama vaihtoehto. Toki sisältävät tavallisia protskupatukoita enemmän sokeria, mutta välillä voi vähän herkutella. Varsinkin nämä Flapjack-patukat ovat todella isoja ja maukkaita. Raw-bite taisi maksaa parin euron paikkeilla ja Flapjack euron verran?

Edellinen purkki kookosöljyä olikin päässyt loppumaan, joten uutta purkkia kehiin! Tämä toimii ruoanlaitossa, erityisen hyvää kanan kanssa, nam! Tämä jakaa varmasti mielipiteitä, toinen ei voi sietää kookoksen tuoksua ja toinen taas rakastaa sitä ylikaiken, itse kuulun ymmärrettävästi jälkimmäiseen kategoriaan. Onko kukaan muuten kokeillut tätä ihonhoitotuotteena?

Herkkuja löytyi jo noista patukoista, mutta hätävarana Todella pahalle ja vaikealle päivälle kotoa pitää löytyä hyvää, tummaa suklaata. Tälläinen vaihtoehto löysi tiensä kassiin:

Tämä on puolestani oma henkilökohtainen suosikkini, Himalajan ruususuola. Saa mielestäni ruoan omat maut tavallista suolaa paremmin esille, ja ei sisällä mitään lisäaineita. Tätähän myydään ihan perusmarketeissakin, mutta kun purkin pohja jo näkyi, päätin täydentää varastoja samalla kertaa. Näppärää kun tuotetta voi ostaa juuri niin vähän tai paljon kuin itse haluaa!

Niin, säästinkö sittenkään? Tavallista Liptonin teetä olisin saanut Pukka-teen hinnalla monta rasiaa, joita joisin kuukausia. Tumman, reilunkaupan suklaan olisin voinut vaihtaa Fazerin siniseen, joita samalla hinnalla olisi saanut useamman levyn. Myös välipalapatukoiden hinnalla olisin voinut ostaa marketin valikoimasta jotain ihan muuta, ja Ruususuolan olisin voinut vaihtaa tavalliseen perinteiseen suolaan. No näin en kuitenkaan tehnyt, säästän sitten jossain muissa valinnoissa rahani. Ja toisaalta, eihän näitä ostella päivittäin, ei edes viikottain, joten pienet panostukset ruokaan ja herkkuihin sallittakoon.

Mutta nyt nauttimaan ulkoilmasta! 
Nauttikaa pyhien rauhallisuudesta, ja muistakaa herkutellakin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti